Tätä et osannut odottaa – Gettomasa ja Elastinen lyöttäytyvät yhteen

Kaksikkoa ei ole aiemmin kuultu samalla raidalla.

Emma Gaalassa Vuoden rap / r&b -kategorian viimevuotisella Diplomaatti-albumillaan voittanut Gettomasa on julkaisemassa yli vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia. Jyväskyläläislähtöinen artisti ei kuitenkaan tee paluutaan yksin, sillä tulevalla kappaleella on äänessä hänen lisäkseen Elastinen.

Poikkeuksellista kappaleessa on jo ennakkoon se, ettei Kultabassokerhon hautajaisissa keskustelemassa spotattu kaksikko ole aikaisemmin työskennellyt yhdessä. Tiedossa onkin historiallinen bängeri, jonka kohdalla hiphopin voi todellakin sanoa olevan talossa.

Ihan tyhjästä tieto uudesta julkaisusta ei tullut, sillä Gettomasa antoi myrskyvaroituksen jo toissaviikolla Facebookissa. Postauksen näet alta.

Gettomasa kertoi viime vuonna Klangille ideastaan kuvata Voi ei -kappaleelleen musiikkivideo, jossa Elastisella olisi ollut cameo. Video jäi kuitenkin tekemättä.

– Harmittaa vähän, koska olin keksinyt hyvän käsikirjotuksen. Videon alussa oisin hengaamas randomilla jonkun luksushotellin edessä selaamassa puhelinta, ja Elastinen pysäköi siihen. Se luulee et oon hotellin valet-äijä ja heittää mulle avaimet sillein ”hei junnu älä naarmuta sitä”. Käännän mun pään ja katon et siin on joku sairas Ferrari ja lähen kruisimaan autolla samalla ku biisi rupee soimaan. Ois ollut hauska juttu sen Ela-läpän kanssa minkä heitin ekan värssyn loppuun, Gettomasa pohti lokakuussa 2019.

Ehkä missattu mahdollisuus ei enää harmita, sillä on todennäköistä että Gettomasa ja Elastinen ovat kuvanneet uudesta kappaleestaan myös videon. Toistaiseksi videota ei ole kuitenkaan vahvistettu.