Tapani Kansalainen ja Leo Luxxxus lyöttäytyivät yhteen samalle träkille – musavideolla liuta tunnettuja artisteja

Musiikkivideolla nähdään useita tuttuja hahmoja suomirap-kentältä.

Tampereella vaikuttaneet suomalaisartistit Tapani Kansalainen ja Leo Luxxxus yhdistivät vastikään voimansa muodostaen klikin nimeltä Sorin Aukio All Stars. Ryhmän nimi sai alkunsa duon kaljoitellessa ja tehden huomioita ympäröivästä menosta kyseisessä lokaatiossa eli Tampereen keskustassa sijaitsevalla Sorin aukiolla.

Kaksikon tuore sinkku Älä tuu kurkisteleen sai samantien myös vaikuttavan musiikkivideon, jossa on mukana vierailemassa tusina tunnettuja hahmoja ja artisteja suomirap-kentältä. Videolla kurkistaneisiin tyyppeihin kuuluu ainakin suomiräppärit ArePavel, Sairas TStepa, Tomigun ja Tykopaatti sekä Suomen dj-skenestä tutut DJ C-FlavaDJ Massimo ja DJ Polarsoul.

Musavideota kuvatessa monet paikalliset kävivät ihmettelemässä mitä paikalla touhuttiin.

– Kuvaaminen Tammelassa keräs kurkistelijoita jonkin verran. Kylänmiehet- ja naiset tuli kurkisteleen mitä puuhataan, Leo Luxxxus kertoo.

Ihmisillä on tänä päivänä tapana olla liian kiinnostuneita toisten asioista ja niin sanotusti kurkistella kanssaihmisiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, vaikka olisi toisaalta joskus aiheellista kääntää katse omaan itseensä. Sorin Aukion All Starsin uusi kappale antaakin terävän läpileikkauksen nykypäivästä ja jopa hienoisesta vainoharhaisuudesta teknologian keskellä.

– Älä tuu kurkisteleen, vaan check yo self, kuten jo aikoinaan Ice Cube sanoi, kertovat artistit.

Katso alta kaksikon musavideo, jonka on tehnyt Aaltokuvia-videotuotantofirma.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.