Stafa jatkaa soolouraansa uudella Heavyweight-singlellä

Tanelo

Kappaleen tuottajana on toiminut MalkoGotMelodies.

Pinnan alla kuplii ja yksi rap-kentän tuoreimmista pelaajista jota kannattaa pitää silmällä on vantaalainen Stafa. Viimeksi SKII6:n uudenvuodenaattona julkaistulla Trendei-singlellä fiittaajana YB026:n ohella äänessä ollut tulokas on nyt dropannut uutta soolomateriaalia.

Heavyweight on Stafan toinen soolojulkaisu noin vuosi sitten lanseeratun KMK Entertainmentin alla. Sen tuotannosta vastaa MalkoGotMelodies, jonka kädenjälkeä on kuultu aiemmin esimerkiksi Madboialin, Brandon ja Chrizayn julkaisuilla.

– Kappale sai alkunsa viime vuoden keväällä studiolla Malkon kanssa, kuunneltiin biittejä läpi ja kuulin tämän biitin josta tuli heti hyvä fiilis. Toi beatswitch-idis oli Malkon ja rakenneltii sit yhes siit tollanen mitä se on, Stafa kertoo.

Omista asioistaan vähäsanainen Stafa sanoo viime aikoina työstäneensä aktiivisesti musiikkia. Toistaiseksi tekeillä ei ole mitään isompaa kokonaisuutta, mutta ainakin yhteistyö Malkon kanssa tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

Kuuntele Heavyweight alta. Lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.