R’n’b:tä, hiphoppia ja poppia – useilla kotimaisilla rap-julkaisuilla fiitannut Aina tekee myös soolouraa

Musiikki on isoin asia Ainan elämässä.
Kalle-Erik Kosonen

Helsinkiläisartisti suunnittelee omaa EP:tä.

Iina Mutikainen eli Aina on noussut usean urbaanin musiikin kuluttajan tietoisuuteen muutaman viime vuoden aikana. Niin laulajana kuin ämseenäkin kunnostautunutta naista on kuultu Toistuvat Yllätykset -kollektiivin julkaisujen lisäksi esimerkiksi Rekamin taannoisella tuottajalevyllä.

Vaikka Aina onkin jo ollut samalla raidalla Asan kaltaisten isojen nimien kanssa, niin useimmat eivät silti tiedä hänestä juuri mitään. Kuka äänen takana on?

Nyt kysymyksiin saadaan vastauksia, sillä helsinkiläisartisti tiputti äskettäin ensimmäisen oman soolokappaleensa. Omakustannesingle on nimeltään Silloin nuorena ja sen tuotannosta vastaavat Misha a.k.a. Haamu ja turkulainen Sattalite.

Aina yhdistelee freesisti omassa suomenkielisessä tuotannossaan r’n’b:tä, hiphoppia ja poppia. Vastaavaa ei kuitenkaan loppujen lopuksi Suomessa liikaa tehdä, joten Klangi päätti ottaa artistin sekä tuoreen kappaleen hieman lähempään tarkasteluun.

Aina keikalla Tullikamarin Klubilla Tampereella.

Loasteeze

Ensimmäinen soolosinglesi tuli tällä viikolla ulos. Lähdetään siis liikkeelle perinteisellä: miltä nyt tuntuu?

”Tosi hyvä fiilis, oon itekin oottanu tätä jo niin pitkään. Ihanaa palautetta tullut ja jengi on kivasti jakanu biisiä, mikä on tosi iso jeesi kun ei oo levy-yhtiöö takana markkinoimassa.”

Miten tähän pisteeseen on tultu, eli milloin aloitit tekemään musiikkia ja miksi julkaisit ensimmäisen oman kappaleesi vasta tässä vaiheessa? 

”Oon siis Keuruulta kotosin ja opiskellu musaa pienestä lähtien. Vuonna 2012 muutin Turkuun opiskelee muusikoks ja siellä aloin enemmänki miettimään oman musan tekemistä, jonkun verran keikkaillu siellä suunnilla ja Jyväskylässä kans, teen oman musajuttujen lisäks freelance-muusikkona töitä.

Vuonna 2015 muutin Helsinkiin opiskelee Metropolialle lauluopettajaks ja täällä se musiikin suunta alko pikkuhiljaa hahmottumaan. Oon siis tehny jo aika pitkään musiikkia, mut oon halunnu kehittyy musantekijänä ja olla varma et mikä se linja on ennenku julkasen mitään omaa. Aluks jotenki oksens vaan kaiken päiväkirjamaisesti paperille, nykyään osaa ehkä miettiä jo vähän pidemmälle et mikä toimii ja mikä ei.”

Sinua on kuultu aiemmin muun muassa Toistuvat Yllätykset -kollektiivin julkaisuilla, ja olet nyt myös osa kokoonpanoa. Miten päädyit mukaan ryhmään?

”Toistuviin Yllätyksiin päädyin ekan levyn featuroinnin kautta keikoille, sittemmin vakkarijäseneksi ja aloin myös räppäämään samalla. Oon tehny viime aikoina paljon featteja muutenkin, muun muassa Rekamin Pihlderberg-levyllä Aidat-biisissä sekä Stepan kanssa keikkoja.”

Tämän uuden julkaisusi tuottajina ovat toimineet Misha ja Sattalite. Miten yhteistyönne sai alkunsa?

”Haamuun tutustuin Stepan kautta. Sattaliten kanssa ollaan tehty nyt mun soolomusaa, seurattiin toisiamme Instagramissa ja sitten hän ehdotti että haluttaisko duunailla sen kanssa jotain härömusaa. Härömusasta en tiiä, mutta paljon ollaan saatu biisejä aikaseks ja samalla ystävystytty. Sattalite ja Haamu taas on vanhoja kavereita ja tehny paljon musaa yhessä.”

Mitä kappale käsittelee ja onko se osa jotain isompaa kokonaisuutta?

”Silloin Nuorena on oodi kasvamiselle ja vaikeuksien selättämiselle. Voi vähän pilkekin silmäkulmassa kattoo taaksepäin ja olla kiitollinen koko siitä matkasta. Enää ei ahdista ihan niin paljoa, kuin nuorempana.

Oon pantannu biisien julkaisua koska oon tosi itsekriittinen, mutta myös kunnianhimoinen musan suhteen. Tää biisi oli ensimmäinen joka iski tajuntaan varmuuden siitä, että tää on se mun soolodebyytti. Lisää on tulossa, EP suunnitteilla ja toivottavasti joku levy-yhtiö nappaa siitä kopin!”

Mitä muuta suunnitelmiin kuuluu? Keikkailetko oman soolomateriaalisi kanssa?

”Kaikkia feat-juttuja on tulossa ihan lähitulevaisuudessa taas lisää. Se tuntuu tosi siistiltä et nuorena on kuunnellu esimerkiksi just Stepaa ja hänen kaltasia artisteja, ja nyt tekeekin niiden kanssa töitä.

Mulla on seuraava soolokeikka Tenho Restobarissa. Siel on lavalla koko bändi, ollaan sovitettu biisejä keikkoja varten.”

Aina on keikalla Helsingin Tenho Restobarissa maanantaina 20. toukokuuta klo 20. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.