Palefacen uuden kirjan ja suomiräppikokoelman julkkaribileissä nähdään konkareita jo kasarilta

Paleface tuo julkkaribileisiin myös amerikkalaisen yhteistyökumppaninsa Matren.

Tapahtumapaikkana toimii Suvilahti TBA.

Perjantai 24. toukokuuta kannattaa jo tässä vaiheessa merkata ylös kalenteriin, sillä silloin julkaistaan kaksi todellista suomalaisen hiphopin kulttuuritekoa. Tuolloin ilmestyvät Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja sekä Nauhat – Suomiräpin underground 1988-1996 -kokoelma, joiden kummankin takana on Paleface.

Samana perjantaina Suvilahti TBA:ssa järjestetään julkkaribileet molemmille julkaisuille. Paikan päälle on tulossa monipuolinen kattaus pitkän linjan tekijöitä.

Vanhan koulukunnan edustuksesta huolehtivat The Master Brothers sekä Freak MC ja DJ BassTone. Ysärin puolella aloittaneista nimistä lavalle nousevat illan avaava Juhani Saksikäsi sekä Sere ja Silkinpehmee, jotka potkivat uutta tiedettä yhteiskeikalla. Luonnollisesti myös itse Paleface nähdään mikissä tapahtuman viimeisenä esiintyjänä.

Lisäksi hiphopin amerikkalaisia juuria edustaa Matre, joka julkaisi Palefacen kanssa Food for the Gods -yhteislevyn vuonna 2013. Kaksikko on viime aikoina työstänyt uuttakin materiaalia, mutta Suvilahti TBA:n lavalla mies heittää harvinaislaatuisen soolokeikan.

Ennakkoliput tapahtumaan myy Tiketti. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.