Pakko luottaa prosessiin – FETTI edistää uraansa indienä

Samuli Vienola

Pääkaupunkiin muuttaneella artistilla on tekeillä uusi levy.

Vuoden takaisen KATTOHUONEISTO-EP:nsä jälkeen sooloartistina tutkakuvasta pitkälti poissa pysytellyt FETTI on palannut uuden materiaalin kanssa. Tällä kertaa Mauno Gang -kollektiivin jäseneltä kuullaan single nimeltä PROSESSI.

Kappaleessa FETTI leikittelee autotunella sekä erilaisilla tavoilla käyttää ääntä häikäilemättömästi mitään säästelemättä. Biisi käsittelee mielenmaisemaa uudessa tilanteessa, jossa on vain luotettava prosessiin hienotunteisesti mutta itsevarmuutta puhkuvalla tavalla.

Uudella tilanteella FETTI viittaa niin pandemiaan, levydiilin päättymiseen, eroon kuin valmistumista seuranneeseen muuttoon Turusta Helsinkiin. Nykyään artisti julkaisee materiaalia omakustanteisesti, sillä hänen mielestään julkaisijan rooli on entistä häilyväisempi musiikkikentällä ja oli aika kokeilla täysin omia siipiä.

Vaikka artistin mielestä onkin hienoa olla nyt sataprosenttisesti vastuussa kaikesta, ei kolmasosa vklp-kokoonpanosta silti tyrmää täysin ajatusta uudesta lafkasta. Muutamia kyselyjä on jo tullutkin, vaikkei Skorpioni-diilin päättymistä oltu tuotu esiin missään.

Tällä hetkellä FETTI työstää uutta isompaa kokonaisuutta, jota hän kuvailee äärimmäisen moderniksi räpiksi. Projektin vastaavana tuottajana toimii GoodJobLarry, joka on tuottanut myös sen ensimmäisen singlelohkaisun.

Kuuntele kappale alta. Lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.