Osmonautti jatkaa omien julkaisujen tiputtelua tubettamisen ohella

Joona Kurronen

Uuden kappaleen tuotannosta vastaavat Nightshift ja Ram.

Tubettaja-artisti Osmonautti on päättänyt pienen hiljaiselonsa YouTuben puolella ja alkanut puskea uutta kontenttia kehiin. Samalla ulos on tullut Osmonautin julkaisuhistorian toinen biisi, joka on nimeltään Tiimi.

Osmonautti julkaisi kesällä ensimmäisen biisinsä nimeltä MOSHPIT, jonka tiimoilta hän oli Klangin haastattelussa. Tuore kappale on useita kuukausia debyyttisingleä vanhempi.

– Tää on äänitetty viime vuoden marraskuun lopulla, ja tän vuoden tammikuussa äänitettiin jotain laineja uusiksi, Osmonautti kertaa.

Kesällä purkitettu MOSHPIT tuntui luontevammalta ensimmäiseltä julkaisulta, joten Tiimi sai hautua ja odottaa oikeaa hetkeä. Biittikin muuttui kun libanolainen Ram flippasi Nightshiftin alkuperäisestä trap-pianobiitistä hypertrap -version ja teki siihen Mike Dean -henkisen outron.

Ensimmäisestä biisistään Osmonautti kertoo saaneensa positiivista palautetta monilta seuraajiltaan. Lisäksi palautetta tuli useilta artisteilta esimerkiksi Kuopion Hoodfesteillä, jotka järjestettiin pari viikkoa singlen julkaisun jälkeen.

– Siellä oli hienoa kuulla että monet artistit joita katson ylöspäin olivat kuulleet biisini, muun muassa Gettomasa ja Kube. He antoivat mulle tulevaisuutta varten vinkkejä, joista otin kopin. Käytiin hyvää keskustelua aiheesta. Pääsin myös heittämään biisin livenä Kuben keikalla Hämeenlinnassa. Shoutout Jussille siitä!

Kaikki palaute ei luonnollisesti ollut yksinomaan hyvää. Varsinkin TikTokissa Osmonautti sanoo saaneensa todella paljon kuraa niskaansa.

– Itse asiassa kirjoitin aiheeseen liittyen biisinkin, joka on tulossa ulos piakkoin.

Lisäksi tiedossa saattaa olla uusia yhteistyökuvioita. Osmonautti sanoo olleensa studiolla muutaman ”suomirap-vuohen” kanssa noin kuukausi sitten, mutta se keistä on kyse selviää myöhemmin.

Tiimille kuvatun videon näet alta. Mukana ei ole näyteltyjä ottoja, vaan ainoastaan aitoa studiotoimintaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.