Odotus on ohi – Gettomasan taistelupari Lyttä julkaisee ensimmäisen EP:nsä

Jaakko Jylhä

EP muodostuu kokonaan ennenjulkaisemattomasta materiaalista.

Hetki sitä on jo odoteltu, mutta tällä viikolla se lopultakin tulee:  jyväskyläläinen Lyttä julkaisee ensimmäisen EP:nsä perjantaina 15. maaliskuuta. Levy kulkee nimellä Pieniä voittoi ja se käsittää kaiken kaikkiaan viisi ennenjulkaisematonta raitaa.

Gettomasan keikka-DJ:näkin toiminut rap-artisti kiinnitettiin PME Recordsille syksyllä 2017, ja samassa yhteydessä hän julkaisi singlen Ei siin. Sitä ennen 24-vuotiaalta ruotsalaissyntyiseltä artistilta oli tullut ulos omakustannealbumi Mr. Harald sekä single Hoidetaan, jolla kuultiin Van Hegeniä sekä Pajafellaa.

Mouhous-kokoonpanossa vaikuttava Van Hegen on mukana myös uudella EP:llä, jonka muita fiittaajia ovat Bizi, Gracias ja Joosu J. Tuotantopuolelta löytyy Lytän pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Ruubenin lisäksi Fractious Frank ja JV.

Lyttä julkisti EP:n nimen ja kappalelistan tänään Instagramissa. Tsekkaa postaus alta.

View this post on Instagram

PIENIÄ VOITTOI EP 15/03/2019 PME KANSI: JAAKKO JYLHÄ

A post shared by Lyttä (@mr.harald) on

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Levyn nimikkoraidan on tuottanut JV, kun taas Van Hegenin fiitillä varustettu Mene pois on Fractious Frankin tuotantoa. Lopuista biiteistä vastaa Ruuben.

EP:n levyjulkkarit järjestetään viikonloppuna Jyväskylän Club Escapessa, jossa dekkien takana nähdään DJ Vicky ja Joniveli. Samana iltana juhlistetaan Lytän EP:n ohella Joosu J:n tuoreen Joosua-albumin julkaisua. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.