Marsipaani-aaltoa seuraa Ooze Aalto – JV:n ja Eevil Stöön levyltä julkaistiin toinen single

Kaksikko tiputtaa jengille pari sanaa jengeistä.

JV ja Eevil Stöö ovat julkaisseet toisen ennakkopalan tulevalta yhteislevyltään. Nyt ilmestynyt singlelohkaisu on The Warriors -kulttielokuvaan (joka tunnetaan Suomessa myös nimellä Soturit) kannellaan viittaava Jengi.

Jengi jatkaa samalla linjalla kuin projektin edellinen sinkku Salaiset femmat. Soundi on siis superlikaista ja hiomatonta, mutta samalla siinä on jokin kaksikon oma kulma tehdä musiikkia.

– Se on vakavan kuulosta mutta toisaalta ei ollenkaan, kappaleen tuottanut JV sanoo.

Tekstipuolella Eevil Stöö kertaa versessään miten jengien touhuissa lopulta yleensä käy. JV taas muistuttaa omassa osuudessaan muutamista tärkeistä arvoista, jotka jengillä on tapana unohtaa.

Duon yhteinen pitkäsoitto on nimeltään Ooze Aalto. JV:n mukaan se syntyi muutaman vuorokauden sessioiden päätteeksi kesällä 2020.

– Tehtiin melkein levyllinen musaa mökillä ja tarvittiin projektille nimi. Kun keksittiin nimi, keksittiin samalla levyn kannet ja varmaan paljon muutakin siinä bussinodotuspalaverin aikana, JV kertoo.

Tulevalle albumille ei ole toistaiseksi vahvistettu tarkkaa julkaisuajankohtaa, mutta todennäköisesti se tulee ulos jo syksyllä. Sitö odotellessa kuuntele Jengi alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.