Länsinaapurin kulttinimi Yung Lean saapuu Tavastialle

Anton Tammi

Keikka järjestetään itsenäisyyspäivänä.

Ruotsalainen Yung Lean saapuu pohjoismaiden kiertueellaan Helsinkiin, kuten artistin kotisivujen keikkakalenterista ilmeni jo viime vuonna. Nyt esiintymiselle on tarkentunut tarkka aika ja paikka.

Rap-sensaatio nousee yleisön eteen itsenäisyyspäivänä Tavastialla, jossa artisti nähtiin ensimmäisen kerran jo helmikuussa 2015. Seuraavana vuonna Yung Leanin toi festarikeikalle Suomeen Blockfest, joka järjestää tulevan keikan yhdessä Live Nationin kanssa.

The Weeknd -yhteyksistään tunnetun Anton Tammen kanssa yhteistyötä tehnyt Yung Lean nousi yleisön tietoisuuteen kahdeksan vuoden takaisella viraalihitillään Ginseng Strip 2002. Neljä studioalbumia, kolme mixtapea ja yhden EP:n julkaisseesta Yung Leanista on tehty myös dokumentti Yung Lean: In My Head.

Lipunmyynti keikalle käynnistyy Tiketissä perjantaina 24. syyskuuta klo 11. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.