Kimi Hendrix, FORRESTER ja Eevil Stöö toivottavat hyvää matkaa sataprosenttisella asenteella

Rap-trion biisissä ei kuulla tällä kertaa ollenkaan kertosäettä.

Jo 2000-luvun alusta asti muun muassa Area04 Fam ja Sine Ira -kokoonpanoissa vaikuttanut Kimi Hendrix sekä Vauvaöljy-kokoonpanosta tuttu suomiräpin erikoismies FORRESTER lyöttäytyivät yhteen singlen muodossa hiljattain Teosto-palkinnon pokanneen Eevil Stöön kanssa.

Tuore kappale kulkee nimellä Hyvää matkaa ja kyseessä on toinen sinkku Hendrixin ja FORRESTERin tulevalta albumilta. Synkkäsävyisellä biisillä keskitytään vain nokkeliin iskulinjoihin ja tiukkaan räppäämiseen, sillä kappaleessa ei ole kertosäettä ollenkaan.

– Sata prosenttia räppiä ja sata prosenttia asennetta, todetaan tiedotteessa.

Fiittaamassa kuullaan Suomen rap-kentällä pisimpään kommandopipoon pukeutunutta Eevil Stöötä.

– Eevil Stöön ainutlaatuinen tyyli tuo tähänkin kappaleeseen uuden ulottuvuuden.

Biisille kuvattiin myös musiikkivideo, jonka kuvaustekstistä voisi päätellä, että kaksikon vuonna 2023 julkaistavan yhteislevyn nimeksi tulisi OK Boomer- rap vol. 1. Tuottajana biisillä on pietarsaarelaislähtöinen tuottaja-artisti Antisankari.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.