Kaiku Entertainmentin uuden LEFT-levymerkin vetovastuussa on 4eva

Vickypedia-podcastissa haastatellaan uusissa kuvioissa aloittanutta tuottajaa.

Jyväskyläläislähtöisen DJ Vickyn luotsaama Vickypedia-podcast on tullut kolmanteen osaansa. Tällä kertaa haastattelussa on Anssi Karjala eli 4eva, jonka osaamista on kuultu esimerkiksi MELO:n ja Turistin projekteilla.

4eva on juuri aloittanut luotsaamaan LEFT-levymerkiä, jonka kuvaillaan rakastavan epäilijöitä, tulisieluja, uteliaita, hankalia, näkyjen näkijöitä sekä oman tiensä kulkijoita. Mutta millainen historia tuottajalla on musiikin parissa, miten hän päätyi uuteen tehtäväänsä ja millainen visio hänellä on labelille?

Kuuntele tuore jakso Spotifysta! Muista ottaa haltuun myös aiemmat osat Joonagraphicsin ja Sini Sabotagen kanssa mikäli ne ovat edelleen kuuntelematta.