Ex-kumppaneiden inspiroima kappale esittelee Rosvon uudistunutta soundimaailmaa

Joni Tuori

Kappaleelle saatiin myös Stone Filmsin toteuttama video.

Turkulaisen Mauno Gangin nuorin jäsen Rosvo on siirtynyt Katakombi Recordsille, kuten uutisoimme aiemmin. Nyt artisti on julkaissut uudella labelillaan ensimmäisen singlensä, joka on nimeltään Mä nään sut.

Tulevalla Blanko-EP:llään Rosvo laajentaa soundimaailmaansa, mikä ilmenee jo levyn ensimmäisellä singlelohkaisulla. Koko projektin vastaavana tuottajana toimineen Sattaliten tekemä lämminhenkinen pohja kulkee hitaasti teksteissään sielukkaampaan ja henkilökohtaisempaan suuntaan liikkuneen Rosvon vokaalien taustalla.

Rosvon mukaan idea kappaleeseen syntyi hänen päässään hyvissä ajoin ennen kuin sitä alettiin konkreettisesti työstämään studiolla. Hiukan aiemmin eronneella artistilla oli kertosäe heti valmiina ja biisintekoprosessi oli muutenkin kaiken kaikkiaan vaivaton.

– Mun ystävä Eetu Kujala blessas mut vielä sen laululla, Rosvo kiittelee.

Rosvon mukaan hän halusi kirjoittaa biisin siitä, kun suhde on vasta päättynyt ja entistä kumppania ajattelee vielä hiukan haikaillen. Säkeistöissä ei kuitenkaan kuvailla ainoastaan yhtä ex-kumppania.

– Biisi kertoo kahesta eri henkilöstä ja siitä miten ku sä suljet sun silmät, sä näät sen sun entisen. Mä nään sut.

Single sai julkaisunsa yhteydessä musiikkivideon, jossa Rosvo liikkuu ympäri kotikaupunkiaan poimien kyytiin vaihtuvia matkustajia. Rosvon tekemisiä seuranneet voivat spotata videolta useammatkin tutut kasvot.

– Mulla oli tietty visio, minkä halusin toteuttaa tohon videolle ja jonka Stone Filmsin Vihtori Valkama autto mua toteuttamaan. En ees muista montakohan tuntia kuvattiin loppujen lopuks tona päivänä, mutta oli hauska ilta! Kiitos Topi!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.