Mist sä tuut? -dokumenttisarjan Lahti-jakson originaalikappaleella kuullaan 5th Element -edustusta

Kuvakaappaus lyriikkavideolta.

Yavis palaa mikkiin.

Suomirap-aiheinen Mist sä tuut? -dokumenttisarja on ollut jo useamman vuorokauden katsottavissa Yle Areenassa, mutta nyt sen ensimmäinen jakso nähdään myös TV:n puolella. Samalla Yle on laittanut jakoon yhden sarjan yhteydessä tehdyistä kaupunkikohtaisista originaalikappaleista.

Kappale on nimeltään Lahest ja siitä vastaavat Lahti United -kollektiivi, ensimmäisenä suomalaisena ”femceenä” sooloprojektilleen levydiilin saanut Yavis sekä uuden sukupolven nimi Hussa. Erikoiseksi posseraidan tekee ennen kaikkea se, että sitä voi pitää ainakin osittaisena mastokaupungin ”alkuperäisen hiphop-crewin” 5th Elementin jälleennäkemisenä.

Lahti Unitedin riveissä vaikuttaa vanhasta 5th Element -kaartista Brädi ja Kike, joista kumpaakaan ei ole aikoihin kuultu samalla raidalla samaan posseen kuuluneen Yaviksen kanssa. Kolmikko on Yaviksen mukaan tehnyt yhdessä kappaleen viimeksi vuonna 2002.

– Olen todella otettu, että mut pyydettiin messiin tälle biisille kovien lahtelaisten joukkoon. Vaikka en ole syntyperäinen lahtelainen, on mut aina otettu avosylin Lahden räppipiireissä vastaan ja olen siitä todella kiitollinen. 5th Element -ajat olivat mulle todella tärkeitä joten Lahti-jaksoon osallistuminen ja biisillä mukanaolo on tuntunut siltä, että ympyrä sulkeutuu. Kahdeksan huippukollegaa, paluu mikin varteen viiden vuoden tauon jälkeen, eka kerta M-Eazyn studiolla, neljäs kerta ikinä suomeksi ja ekalla purkkiin, tällaisia kollabo-biisejä hyvällä jengillä voisi mielellään tehdä lisää!

Olisiko siis joskus jopa uusi 5th Element -posseraita koko jengillä (eläkkeelle jäänyttä Jare Tiihosta lukuunottamatta) mahdollinen? Sellaisen tekeminen tuskin jäisi ainakaan Brädistä kiinni.

– Mä rakastan possetekemistä. Vaikka soolouralla kruisailenkin, mulla on aina enemmän ”me” kuin ”minä”-henki musanteossa. Itse asiassa, koko Lahti United on ehkä juuri sen takia itselleni tärkeä proggis, että se on tainnut täyttää jonkun yhteisen tekemisen aukon, jonka 5th Element jätti. Huippujuttu, että tälle biisille saatiin Yavis mukaan, se kruunaa koko hienon dokkarin.

Kuuntele Lahest alta. Dokkarisarjan aloitusjakso Lahti – Kuka muu muka? esitetään Yle TV2:lla tänään klo 21.30.