Legendaarisesta Main Source -yhtyeestä tuttu Mikey D palaa uuden albumin kanssa. Suomalaiset tuottajat ovat vahvasti mukana Kool Kat Recordsin kautta julkaistavassa projektissa.
Legendaarisessa kanadalais-amerikkalaisessa rap-ryhmä Main Sourcessa vaikuttanut Mikey D julkaisee tulevan albuminsa suomalaisen Kool Kat Recordsin kautta. Ensimmäisenä singlelohkaisuna kuullaan tänään ilmestynyt Legends Don’t Die, jonka on tuottanut Lot Pacosso.
Melodinen ja radioystävällinen, mutta silti hiphopin perinteitä kunnioittava kappale on Mikey D:n mukaan tiivistelmä hänen tähänastisesta elämästään. Samalla se avaa kuulijalle, millainen hän on sekä ihmisenä että artistina.
Suomalaisyhteistyö syntyi hiphopin arvostuksesta
New Yorkista kotoisin oleva Mikey D kertoo suunnanneensa projektinsa Eurooppaan, koska ei pidä hiphopin nykytilasta kotimaassaan. Queensissä varttuneen artistin mielestä Suomessa ymmärretään ja arvostetaan edelleen hänen edustamaansa hiphop-kulttuuria, joten yhteistyö Atlantin yli oli luonteva ratkaisu.
Tuleva albumi kantaa nimeä POP-N-KIM (Legends Don’t Die) ja ilmestyy marraskuussa. Levy julkaistaan suoratoistopalveluissa ja siitä tehdään myös vinyylipainos.
Kokeneet nimet mukana
Pitkäsoitolla Mikey D:n rinnalla kuullaan pitkän linjan emceitä, kuten Run-DMC:stä tuttu DMC sekä The Militia -klassikossa Gang Starrin kappaleella show’n varastanut Bumby Knuckles. Vokaaleissa on siis luvassa kokemusta ja rautaista osaamista.
Tuotantopuolella mukana ovat Large Professor, Fantom of the Beat sekä kotimaisesta Recluse Crew’stä tunnetut Jake the Break ja Flam, joista jälkimmäinen toimii myös projektin toisena vastaavana tuottajana.
– Kuulin heidän kappaleitaan enkä voinut uskoa että he eivät ole New Yorkista. Recluse Crew tekee sitä autenttista hiphop-soundia jota rakastan ja kaipaan, Mikey D kiittelee suomalaisia yhteistyökumppaneitaan.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!