MD$ toi JVG:n ja williamin samalle raidalle – tuleeko tämä soundi olemaan se seuraava iso juttu?

MD$:n tuottajalevyltä on lupa odottaa ainakin monipuolisuutta.

Fountain-tuottajakollektiivin keulahahmo MD$ on julkaissut toisen singlen tulevalta tuottajalevyltään. Tällä kertaa Grammy-ehdokkaana olleen huipputuottajan yhteistyökumppaneina toimivat JVG ja william, joita ei ole aiemmin kuultu samalla biisillä.

Kappaleen nimi on Parempaa ja se toimii selkeänä esimerkkinä siitä, ettei MD$:n oma projekti tunne rajoja. Tuotannollisesti tasarytminen biisi lähentelee housea ja tuo mieleen ainakin TheoFuegon viimevuotisen Samaa matkaa -kappaleen jota MD$ oli myös tekemässä.

Levyltä on aiemmin julkaistu single UUS BAE, jolla ovat mukana Kube ja Bizi. Bängeri nousi ilmestyessään suoraan Spotifyn Top 50 -listan kärkikahinoihin ja samaa voidaan todennäköisesti odottaa tämänkertaiseltakin julkaisulta.

Kuuntele kappale alta. Luuppivideosta vastaa DUMBØ.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.