Loasteezen seuraavalla julkaisulla fiittaa REKS – underground-veteraani keikkailee ensi kuussa Suomessa

Huhtikuun Club Classic toimii kaksikon yhteisen kappaleen julkaisutilaisuutena.

Massachusettsin underground-konkari REKS palaa Suomeen tulevan T.H.I.N.G.S. -albuminsa ympärille rakennetun kiertueen merkeissä. Bostonissa varttunut bboy-taustainen MC nähdään ainakin Kokkolan West Coast Billiardissa torstaina 9. huhtikuuta sekä seuraavana iltana Club Classic -klubilla Helsingin Lepakkomiehessä.

Vuodesta 2001 levyttänyt REKS eli ”Rhythmatic Eternal King Supreme” on julkaissut urallaan useita albumeita, joista uusin on toissavuotinen Order in Chaos. Pitkän linjan tekijä tunnetaan myös tiiviistä yhteistyöstä Statik Selektahin sekä Termanologyn kanssa. Lisäksi hänen yhteistyökumppaneihinsa lukeutuu ikonisia tuottajia kuten DJ PremierLarge Professor, Pete Rock ja The Alchemist.

Yksi artistin tuoreimmista yhteistyökumppaneista on häntä jo yläasteikäisestä asti kuunnellut helsinkiläinen Loasteeze, joka on tiputellut viime kesästä lähtien tuottajasinkkuja Mörssi Recordsilla. Duon yhteisellä raidalla tullaan kuulemaan raakaa tiputusta tiukalle boom bap -biitille samalla kun CunninLynguistsin DJ:nä toiminut DJ vThom huolehtii scratcheista.

Viimeksi REKS on ollut Suomessa vuonna 2018, jolloin hän keikkaili pääkaupungin lisäksi Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Tuolloin artistilla oli kaikilla keikoillaan mukanaan lämppärinä bostonilainen Lucky Dice, eikä hänellä ole tälläkään kertaa aikomusta matkustaa yksin: mukaan tulevat Bakari JB, King Philip sekä Priest.

Singlen julkaisutilaisuus löytyy Facebookista täältä. Liput tapahtumaan myydään ovelta 15 euron kappalehintaan.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.