Lisää Brooklyn-flavoria Kallioon – baaritulokas Biggie’s on hiphop-henkinen kohtaamispaikka

Paikan päältä tulee luonnollisesti saamaan Biggien kotikulmilla perustetun Brooklyn Brewery -panimon tuotteita.
Jukka Metsäaho

Biggie Smalls is the illest, tiedetään Kalliossakin.

Helsinkiin aukeaa lähiaikoina uusi rap-teemainen baari. Paikan nimeksi on annettu New Yorkin kuningasta kunnioittaen Biggie’s, ja se avataan Kallioon osoitteeseen Hämeentie 50.

Biggie’siä kuvaillaan rennoksi koko kansan olohuoneeksi, jossa asiakaspalvelu on taattu ja musiikki soi iltamyöhään. Yrittäjä Shivam Sharman mielestä baarin nimi kertoo kaiken oleellisen sen musiikillisesta linjasta, josta huolehtivat satunnaisesti myös DJ:t.

– Räppipuolella mennään.

Mutta miksi nimeen on nostettu juuri Biggie Smalls a.k.a. The Notorious B.I.G.? Etenkin ysäriräppiä fiilistelevä Sharma sanoo kuuntelevansa kaikkia, mutta kokeneensa Biggien luontevimmaksi Kallioon.

– Onhan Kallio kuitenkin vähän tällainen Suomen Brooklyn.

Biggie’sin lisäksi lohjalaisen Nightclub Monacon yrittäjän haaveissa on ajan mittaan laajentaa toimintaa ketjuksi asti. Silloin seuraavien paikkojen niminä voisivat olla esimerkiksi Pac’s, Dre’s tai Snoop’s 2Pacin, Dr. Dren ja Snoop Doggin mukaan.

– On aika älytöntä että räppi on tällä hetkellä maailmalla kuunnelluin genre, mutta kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Porukka vaan avaa niitä rokkipaikkoja joita täällä Kalliossakin on jo parikymmentä kappaletta, Sharma ihmettelee.

Biggie’sin tiloissa toimi aiemmin sushiravintola, jossa oli 24 asiakaspaikkaa. Rap-ikonin helsinkiläinen nimikkobaari avataan samalla paikkamäärällä, mutta myöhemmin tiedossa on laajennus 49-paikkaiseksi ja kesällä baarilla tulee olemaan oma terassi.

Baaritulokkaan remontti alkaa olla loppusuoralla, mitä enteilee muun muassa graffiti- ja katutaiteilija Jugix2:n maalaus Biggiestä. Halloweenin alla baarille suoritetaan viranomaistarkastus ravintolatilaksi.

– Jos tämä nyt hyväksytään, niin pyritään avaamaan sitten heti seuraavalla viikolla.

Avajaisista ilmoitetaan ainakin sosiaalisessa mediassa. Biggie’s kannattaakin siis laittaa seurantaan Facebookissa ja Instagramissa.