Lil Xan saapuu keikalle Helsinkiin

Lil Xan puhaltaa savua ulos suusta silmät kiinni.
Lil Xan aloitti syksyllä esikoisalbuminsa tiimoilta kiertueen, joka oli hetkessä loppuunmyyty.
Louie Knows

Ruisrockissa esiintynyt rap-artisti palaa Suomeen.

Uuden sukupolven kärkinimiin kuuluva rap-artisti Lil Xan saapuu Helsinkiin maaliskuussa. SoundCloudin ja YouTuben kautta pinnalle noussut 22-vuotias kalifornialaisartisti nähdään The Circus -klubilla sunnuntaina 3. maaliskuuta.

Hiteistään Betrayed, Slingshot, Been Bout It sekä Who Are You tunnettu Lil Xan julkaisi Total Xanarchy -esikoisalbuminsa huhtikuussa. Levyllä artisti ammentaa uudella tavalla luovaa ja tummasävyistä rap-soundia sekoittaen pakkaansa 2 Chainz:n, Diplon ja Charli XCX:n kaltaisilla feattaajilla.

Lil Xan aloitti syksyllä esikoisalbuminsa tiimoilta Total Xanarchy -kiertueen, joka myi Pohjois-Amerikassa loppuun viidessä tunnissa. Suomessa artistin omalaatuista materiaalia päästiin kuulemaan ensimmäisen kerran livenä jo viime kesän Ruisrockissa. Lil Xanin oli määrä esiintyä myös Helsingin Weekend-festareilla, mutta keikka peruuntui.

Lipunmyynti keikalle alkaa Lippupisteessä ja Tiketissä keskiviikkona 28. marraskuuta klo 09.00. Myyntiin tulee samalla erittäin rajattu määrä meet&greet -paketteja, joita on mahdollista ostaa ainoastaan Lippupisteestä. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.