Pop-tulokas Lida Heyn kappaleen julkaisu sai erikoisen käänteen

Lida Hey Kunnolla-kappaleen promokuvassa.
Lida Heyn debyyttii kuultiin toukokuussa.
Lida Hey

Artistitulokas Lida Heyn ensimmäisen kappaleen julkaisu sai epäonnisen käänteen.

Pop-tulokas Lida Heyn artistidebyytti kuultiin viime toukokuussa, kun artisti vieraili EDM-tuottaja J Fabricin Niin ku sä -kappaleella. Artisti oli valmistellut ensimmäisen täysin oman kappaleensa julkaisua jo hyvissä ajoin, mutta kun julkaisupäivä koitti, ei singleä näkynyt missään.

Ensimmäisen soolosinglen julkaisu sai erikoisen käänteen

Lida Heyn ensimmäinen soolosingle Kunnolla on energinen pop-anthem, joka jatkaa artistitulokkaan debyytillä kuultua omaleimaisten melodioiden ja samaistuttavien pop-lyriikoiden linjaa. Artisti kertoo kappaleen sanoitusten ja sävellyksen syntyneen nopeasti jo viime keväänä, ja kappale valikoitui lopulta Lida Heyn ensimmäiseksi täysin omaksi julkaisuksi.

– Biisi syntyi siitä tunteesta, kun on fyysisesti niin lähellä toista ihmistä kun pystyy, mut se ei riitä ja haluis vaan lähemmäs ja lähemmäs, Lida Hey kertoo kappaleesta Klangille.

Keväällä alkanut tekoprosessi huipentui viime perjantaina, jolloin Kunnolla-kappaleen oli määrä ilmestyä suoratoistopalveluihin. Lida Hey kertoo somessa valvoneensa julkaisua edeltäneenä yönä ja odottaneensa kappaleen ilmestymistä yhdessä seuraajiensa kanssa. Kun päivä vaihtui perjantaiksi, singleä ei kuitenkaan näkynyt yhdessäkään suoratoistopalvelussa.

– Mä [aloin] vähän panikoimaan, Lida Hey muistelee somessa julkaisemallaan videolla.

Artisti kertoo tarkistaneensa seuraavaksi sekä Spotifyn artistisivun että käyttämänsä jakelupalvelun tiedot. Kummastakaan ei löytynyt jälkeäkään kappaleesta.

– Et mä en ois ikinä laittanut yhtäkään biisiä sinne, eli siellä ei ole jälkeäkään tästä mun biisistä.

Lue myös: Twerk-tähti Tinze kutsuttiin uudelleen maailmantähden keikalle: ”Olin ihan että siis oikeastiko?”

@lidaheystorytime 🙂♬ Kunnolla – Lida Hey ⭐️

 

Väitetty tekijänoikeusrikos herättää hämmennystä

Lida Hey pyrki selvittämään tilannetta kappaleen julkaisusta vastanneen jakelijapalvelun kautta, mutta ei saanut tähän yrityksistään huolimatta yhteyttä. Lopulta artistille selvisi jakelijan poistaneen kappaleen suoratoistopalveluista jo viikkoa ennen sovittua julkaisupäivää – ilmoittamatta asiasta artistille itselleen.

Myöhemmin jakelijapalvelu kertoi poistamisen syynä olleen kappaleen tekijänoikeuksiin liittynyt ilmoitus. Jakelijan mukaan Kunnolla-kappaleessa olisi hyödynnetty ilman lupaa elementtejä romanialaisen Crush + Alexandra -yhtyeen vuonna 2004 julkaistusta Give Me 2nite -kappaleesta.

Syytös on herättänyt hämmennystä niin artistissa itsessään kuin sosiaalisessa mediassakin – kappaleet nimittäin eroavat toisistaan huomattavasti, eikä niiden soundissa ole päälle päin juurikaan yhteistä.

@lidaheyTÄNÄ YÖNÄ!! bongaa ku yks helmi putoo 🙂♬ Kunnolla – Lida Hey ⭐️

 

Lida Hey kertoo Klangille, ettei kappaleen mahdollisesta julkaisusta ole tullut vieläkään uutta tietoa:

– Odottaminen ja tietämättömyys on kaikista raastavinta, artisti kertoo.

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan ole vieneet Lida Heyn intoa musiikin julkaisemiseen. Artistitulokas kertoo työstävänsä jo tulevia julkaisujaan, ja suunnitelmissa olevan myös suurempia kokonaisuuksia.

– Into toteuttaa itseäni musiikillisesti on tosi iso! En malta odottaa että saan tän biisin ulos että pääsen jakaan mun taidetta, Lida Hey hehkuttaa.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *