Yrjänän debyyttialbumi Sulle rakas – vahvoja tunteita modernilla ja uniikilla soundilla

Muun muassa Sexmanea tuottanut Yrjänä tuntuu löytäneen uniikin tyylin tehdä musiikkia.

Yrjänä julkaisi perjantaina debyyttialbuminsa Sulle rakas. Etukäteen albumilta julkaistiin viisi singleä, joista viimeisin, Valonsäteet, näki päivänvalon tammikuussa. Artistin musiikissa välittyvät vahvat tunteet ja laaja oma osaaminen; Yrjänä vastaakin niin albumin tuottannosta, sanoituksista, kuin miksauksestakin.

Albumi tuntuu jatkavan loogisesti siitä, mihin artisti on jäänyt single-julkaisujen osalta. Jo aiemmin kuultu omaperäinen soundi ja ulosanti rakentavat kuuntelukokemuksesta ainutkertaisen etenkin kotimaisen musiikin kentällä. Teemoiltaan Sulle rakas ammentaa etenkin romanttisista ihmissuhteista niin erobiisien, kuin perinteisempien rakkauslaulujenkin siivittämänä ja tarjoaa helppoa, mutta osuvan tarkkaa samaistumispintaa.

Levyllä kuullaan kaksi vierailevaa artistia, joiden kanssa Yrjänä on tehnyt yhteistyötä aiemmin etenkin tuottajana. Albumin avausraidalla Sulle rakas kuullaan Isaac Seneä, jonka tuottajana Yrjänä on toiminut muun muassa UMK-ehdokkaaksi päätyneellä biisillä Kuuma jäbä. Myös tiiviissä yhteistyössä Yrjänän kanssa toiminut Baby Blu pääsee ääneen kappaleella Sydän mee. Kädenjälkensä albumille on jättänyt muun muassa myös Sexmane, joka on osallistunut artistin ensimmäisenä singlenä julkaistun kappaleen Ruudun taa sanoituksiin.

Tuotannollisesti albumi välittää vahvoja tunteita myös instrumentein. Etenkin viimeinen kappale, tammikuussa singlenä julkaistu Valonsäteet tuntuu iskevän johonkin syvälle pianosointujen siivittämänä. Artisti itse kuvaili kappaletta ikivihreäksi kaipuubiisiksi vieraillessaan Haastattelussa-sarjan ensimmäisessä osassa vuoden alussa. Vastapainoksi löytyy myös rytmikkäämpiä meneviä biisejä, kuten nimikkobiisi Sulle rakas. Yrjänää onkin kuvailtu muun muassa supertuottajaksi.

Kokonaisuudessaan albumi muodostaa eheän ja monipuolisen kokemuksen, vaikka teemat ovatkin pääasiassa rakkausaiheisia. Yrjänä tuntuu löytäneen poikkeuksellisen erottuvan ja omalaatuisen tyylin tehdä musiikkia, etenkin äänenkäytön kannalta. Vasta alkutekijöissään olevan uran matkalle tullee mahtumaan vielä paljon ja artistin voi kevään aikana nähdä livenä muun muassa Helsingin Dynamossa tai Korjaamolla. Yrjänän keikat myy All Day Agency.

Alta pääset kuuntelemaan tuoreen albumin.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.