Kuka on Saweetie ja miksi hän on tämän hetken kiinnostavin nimi hiphopissa?

Saweetie poseeraa sivuttain katsoen kameraan.
Määrätietoinen ja itsevarma Saweetie tiesi jo vuonna 2012, että hänestä tulee vielä supertähti.
Emilynn Rose

Saweetie on Blockfestin ensimmäinen ulkomainen naisartisti.

Vuonna 2012 nettiin ladattiin J. Colen keikkapaikan ulkopuolella kuvattu video. Videolla 19-vuotias Diamonté Harper pyytää saada räpätä suosikkiartistilleen ja tekee sen vakuuttavasti. Hän päättää keskustelun sanoen Colelle: ”I’m going to be on top with you one day”. On selvää, että lause ei ollut määrätietoiselle nuorelle naiselle vain heitto.

Pikakelataan tähän hetkeen: 25-vuotias Harper eli Saweetie on julkistettu esiintyjäksi Pohjoismaiden isoimmille hiphop-festareille, joille saapuu hänen lisäkseen useita muitakin maailmanlaajuisesti tunnettuja artisteja. Mutta mitä vuoden 2012 videon ja tammikuun 2019 välillä on tapahtunut?

Muutama vuosi J. Colen kohtaamisen jälkeen 2Pacin, E-40:n ja Mac Dren tapaan San Franciscon Bay Arealla kasvanut Harper sai liiketalouden opintonsa valmiiksi. Hän alkoi postaamaan Instagramiin omia lyhyitä rap-videoitaan.

Niitä seurasi hänen ensimmäinen SoundCloud-viraalihittinsä ICY GRL, joka julkaistiin myöhemmin muissakin suoratoistopalveluissa sekä visuaalien kanssa YouTubessa. Musiikkivideo on kerännyt tähän mennessä yli 65 miljoonaa näyttökertaa. Kappaleesta tehtiin myös remix, jossa on mukana Kehlani ja jolle kuvattiin yhtä lailla oma videonsa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Pian ensijulkaisunsa jälkeen Saweetie kiinnitettiin Warner Bros. Recordsille. Maaliskuussa 2018 hän julkaisi debyytti-EP:nsä High Maintenance, jonka tuottajana toimi esimerkiksi Migosia, Gucci Manea ja Usheria tuottanut Saweetien serkku Zaytoven.

EP:n vanavedessä Saweetielta kuultiin Up Now -single London On Da Trackin, G-Eazyn ja Rich The Kidin kanssa. Tällä tietoa kappale tulee olemaan osa hänen debyyttialbumiaan, jolla fiittaa muun muassa Ty Dolla Sign.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Isossa nosteessa olevan artistin tuorein julkaisu on Pissed. Syksyllä huipputuottaja Timbalandin kanssa studiossa kuvattu nainen sai inspiraation kappaleeseen luettuaan kielteisiä nettikommentteja.

Kappaleen musiikkivideolla nähdään vaikutteita HBO:n hittisarja Game of Thronesista, jonka faneihin Saweetie lukeutuu. Videolla hän on pukeutunut Khaleesiksi osoittaakseen aikeensa ottaa räppigeimit haltuunsa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Klangi uutisoi hiljattain XXL-lehden tämän vuoden XXL Freshman -listan mahdollisesta vuotamisesta nettiin. Mikäli lista pitää paikkaansa, niin Rihannan Fenty Beauty -kosmetiikkabrändin mainoskasvonakin toiminut Saweetie tullaan näkemään tuoreimpien Freshman-tulokkaiden joukossa. Rolling Stone ja The FADER ovat jo kannustaneet pitämään Saweetien mielessä uusista tulokkaista.

Saweetie on ilmaissut haluavansa tehdä luovaa työtä ilman kategorisointia, koska on musiikin ohella kiinnostunut esimerkiksi vaatesuunnittelusta ja näyttelemisestä. Hänet onkin mahdollista nähdä näyttelemässä Quavon WORKIN ME -musiikkivideolla. Kaksikon suhde ei ole pelkästään ammatillinen, sillä Saweetie ja Quavo vahvistivat lokakuussa parisuhteensa saapuessaan American Music Awardsien punaiselle matolle pariskuntana.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Jos vielä mietit mikä tekee Saweetiesta niin erityisen ja erottuvan, niin vastaus on yksinkertainen. Saweetie on yhdistelmä kaikkea. Hän on moderni artisti vahvalla bisnesälyllä ja oman uransa johtaja. Vaikka Saweetien tarina on vasta alussa, on hän ehtinyt jo kunnostautumaan oman Icy-levymerkkinsä perustajana.

Los Angelesiin asettunut Saweetie haluaakin olla vastuussa omaan uraansa liittyvissä asioissa sekä lankojen päässä koulutuksensa kautta myös taustatyössä. Uran nousukiitoon liittyy vahvasti se, että artistilla itsellään on laaja osaaminen ja työtä on tehty määrätietoisesti monella eri osa-alueella.

https://www.instagram.com/p/BdyyDK2BGg8/

Musiikkiuran alkumetreillä kohdatuista ”Just a Pretty Girl” -ennakkoluuloista on menty yli harppauksin. Epäilijät on saatu hiljaisiksi taidoilla ja tuloksilla. Musiikissa kuuluu vaikutteita 2000-luvun hiphopista, esimerkiksi Trinan, Lil’ Kimin ja Foxy Brownin tuotannosta. Vaikutteista huolimatta soundimaailma on mielenkiintoinen päivitys tähän päivään eikä yritä kopioida mitään jo olemassaolevaa.

Osansa onnistuneissa kokonaisuuksissa lunastaa myös musiikkivideoiden persoonallinen ja kiinnostava visuaalinen maailma, joka kulkee käsi kädessä kappaleiden kanssa. Samaa voidaan sanoa esimerkiksi artistin sosiaalisesta mediasta.

https://www.instagram.com/p/BonRGGQBig2/

Tinkimättömyys omasta tuotannosta ja tyylistä on ollut selvää alusta asti, puhumattakaan naisen horjumattomasta silmästä pukeutumiseen ja ulosantiin. Lisäksi vakiovarusteina löytyy vaivaton, valovoimainen karisma sekä asenne, jolla mikään ei ole este.

Merkatkaa siis ylös, Saweetie on nimi jolta ei tulevaisuudessa voi välttyä.