Kontiolahdelta ponnistavan Louna0nlinen tuotannossa muun muassa rapin ja hyperpopin elementit yhdistyvät utuisiin soundimaailmoihin ja vangitseviin lyriikoihin. Klangi haastatteli tulokasartistia.
Louna0nline debytoi marraskuussa 2024, kun artistin esikoissingle sori bby näki päivänvalon. Artistin eteeriset soundimaailmat ja henkilökohtaiset lyriikat ovat sittemmin herättäneet lyhyessä ajassa kotimaisen musiikkikentän huomion ja artistilupaus on nähty debyyttiä jo muun muassa Ruisrockin ja Ilosaarirockin lavoilla esiintymässä. Artistin unenomaisen soundin ja iskevien tematiikkojen taustalla ovat muun muassa cloud rapin, internetilmiöiden, taitavien sanoittajien ja tietenkin artistin omien ajatusten vaikutteet.
Räppäri-laulaja kertoo Klangille aloittaneensa viulunsoiton jo alle kouluikäisenä, ja musiikin olleen jossain muodossa läsnä aina siitä eteenpäin. Sittemmin myös artistius tuntui luontevalta kirjoittamisesta kiinnostumisen ja artistin lähipiirin myötä:
– Kiinnostuin enemmän kirjoittamisesta ja tein netistä löytämiini taustoihin omia biisejä. Myöhemmin ystäväpiirissäni on ollut tuottajia, ja sitä kautta oman musan teko tuntu luontevalta, Louna0nline kertoo.
Lue myös: ”Mä olen mun oma top 1 artisti Spotifyssä” – Haastattelussa 1les

Tulokasartisti valmistautuu debyytti-EP:n julkaisuun.
Julian Riikonen
Ihan fiiliksen mukaan
Viime vuoden debyytin jälkeen Louna0nlinelta on kuultu liuta vangitsevan melodisuuden ja painokkaamman rap-soundin välimaastossa liikkuvia singlejä, joista viimeisin tulva julkaistiin 29.8. Tällä hetkellä tulokasartisti valmistautuu WEB-nimeä kantavan debyytti-EP:nsä julkaisuun. Louna0nline kertoo, ettei kappaleilla ole tiettyjä inspiraatioita, vaan niiden syntyvän tarpeesta käsitellä ympäröivää maailmaa:
– Ei ole mitään yhtä tiettyä inspiraatiota, varmaan perspektiivit ja muutenkin kaoottinen maailma jossa elämme. Musiikki on noiden asioiden järjestelyä ja lajittelua ja se helpottaa ja sitä sit voi sanoa inspiraatioksi.
Louna0nlinen kappaleet syntyvät yhteistyössä artistin tuottaja Onni Tuomisen kanssa, toisinaan tausta ja toisinaan lyriikat edellä.
– Sävelletään ja tuotetaan yhdessä mun tuottajan kaa joku tausta ja jos se natsaa teen siihen sanat. Joskus mulla on sanat etukäteen ja sit myös tiedän tasan millasen taustan haluun, eli ihan fiiliksen mukaan, artisti kuvailee.
Aikaa kestävää soundia ja vaihtoehtomusiikin edustusta
Muun muassa YleX Nosteessa -huomioinnin saanut tulokasartisti kertoo haluavansa omilla julkaisuillaan tuoda kentälle lisää vaihtoehtomusiikin edustusta. Pitkällä tähtäimellä artisti taas tahtoo tehdä musiikkia, joka puhuttelee niin kuulijoita, kuin artistia itseään pitkänkin ajan jälkeen:
– Suurin unelma on tehdä musaa joka kestää aikaa ja jota itse kattoo tyytyväisenä myöhemmin. Plus olla hyvä tuottamisessa.
Kesällä ensi kertaa festarilavoilla nähty artisti nähdään myös ensimmäisellä omalla keikallaan Helsingin Kuudennella Linjalla 15. marraskuuta debyytti-EP:n julkkarien tiimoilta.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa