Kube julkaisi klassikkoalbumiaan muistuttavan levyn, joka toimii kunnianosoituksena trap-aallolle

Projektilla kuullaan vierailijoina Kuben perustaman Killah Recordsin artisteja.

Moniosaajana tunnetun suomitrapin pioneerin Kuben uudella kahdeksan kappaleen projektilla kuullaan artistin omaa käsialaa runsaín määrin, sillä jokaisen biisin on tuottanut artisti itse. Tuoreella MENNÄÄ-projektilla kuullaan vierailijoina ainoastaan Kuben perustaman Killah Records -levymerkin artisteja, joita levyllä ovat 65uge, EL’o, $auli ja Temaj.

Artistikonkarin mukaan uusi teos muistuttaa häntä paljon vanhasta Flow-klassikkolevystään, joka ilmestyi vuonna 2014.

– Halusin tehdä tiiviin kokonaisuuden, joka kunnioittaa sitä trap-aaltoa, jonka toin aiemmin Suomeen. MENNÄÄ-levyn energiat ja soundimaailmat värähtelee samanlaisilla taajuuksilla Flow’n kanssa, mutta kuitenkin tähän aikaan istuvalla twistillä. Itse asiassa oli lähellä, ettei albumin nimeksi tullut Flow 2, kertoo Kube tiedotteessa.

Projekti on tarkoituksella pidetty tiiviinä kahdeksan kappaleen teoksena.

– Ajat ovat muuttaneet musiikin kuuntelua paljon ja ihmisten kärsivällisyys on somen myötä lyhentynyt. Olen huomannut, että myös omilta vanhoilta albumeiltani on moni biisi saattanut jäädä juuri tästä syystä huomiotta. Myös omat kuuntelutottumukset ovat muuttuneet ja huomaan usein skippaavani biisejä, jos kuuntelen lähes 20 kappaleen mittaista levyä, artisti avaa.

Viime kesänä julkaistu artistin edellinen Gasoo Ei Breikkei -albumi ylitti platinarajan ja toi julkaisunsa jälkeen artistille suuren määrän Emma-ehdokkuuksia. Nyt uusi kokonaisuus on ulkona ja sen pääset kuuntelemaan alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.