Jürgen Klopp paljastaa miksi valitsi Liverpoolin Manchester Unitedin sijasta

Tästä syystä Klopp hylkäsi Man Unitedin.
Klopp valmensi Liverpoolia vuosina 2015-2024.
Steffen Prößdorf

Liverpoolin Valioliiga-aikakauden legendaarisena managerina tunnettu Jürgen Klopp paljastaa, miksi hän valitsi Merseysiden Machester Unitedin sijasta.

Saksan maajoukkueen peräsimeen hypännyt Jürgen Klopp muistelee aikaa, kun saksalaisen edessä oli suuri päätös. 

Mies oli juuri jättänyt kulttiseura Borussia Dortmundin, ja mietti uransa seuraavaa suuntaa. Saksan kaksinkertainen mestari piti taukoa valmentamisesta, eikä ollut valmis hyppäämään uuden haasteen pariin välittömästi.

Lue myös: Valioliigan siirtoikkunalle hämmentävä loppu – tähtipelaaja marssi lääkärintarkastuksesta allekirjoittamatta sopimusta

Englannin kaksi suurseuraa Liverpool ja Manchester United olivat kovassa turbulenssissa 2015, ja molemmat kosiskelivat Kloppin perään. Ensimmäisenä soitti United, mutta Kloppille projekti ei tuntunut oikealta.

– Tästä on vaikea puhua julkisesti, mutta Unitedin kanssa käydyssä keskustelussa oli paljon puolia mistä en pitänyt, Klopp kommentoi Goalin mukaan.

– He sanoivat hankkivansa minulle jokaisen haluamani pelaajan, ihan kaikki. Istuin siinä kuuntelemassa ja totesin, ettei tämä projekti ole minua varten. En halunnut vain ostaa parhaita pelaajia heidän statuksen takia. He eivät puhuneet jalkapallosta ollenkaan.

– Mutta sitten tuli Liverpool. Se oli täysin jalkapallosidonnainen projekti. Muistan saaneeni puhelun Lissabonin lomallani, ja se oli Liverpoolista. Perheeni näki ilmeestäni heti, että muutamme Liverpooliin. Se oli kohtaloa ja tuntui oikealta.

Klopp jätti englantilaisseuran kauden 2024 päätteeksi. Mies voitti Liverpoolin kanssa useita palkintoja, muun muassa Valioliigan ja Mestarien liigan. Klopp korvasi kesällä erotetun Julian Nagelsmanin Saksan A-maajoukkueen peräsimessä.

Lue lisää ajankohtaisia urheilu-uutisia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *