Keikkauutisia pitkästä aikaa: Rihannan hehkuttama Russ saapuu Suomeen

Keikka järjestetään syksyllä 2022.

Yhdysvaltalainen rap-artisti Russ palaa Helsinkiin. Tinkimätön DIY-henkinen atlantalaisartisti nähdään Helsingin ylioppilastalolla keskiviikkona 7. syyskuuta 2022.

Yli 10 miljardia striimausta kappaleillaan haalinut Russ seilaa rap-ilmaisun ja laulamisen välillä tuottaessaan samalla itse kappaleensa. Multitalentti nousi esiin SoundCloudista, jonne ladatuista kappaleista isoiksi hiteiksi muodostuivat Losin Control ja What They Want.

Kolme pitkäsoittoa ja kirjan julkaisseen artistin muihin isoihin hitteihin lukeutuu esimerkiksi Best on Earth, jonka Rihannakin jakoi taannoin seuraajilleen suosikkikappaleenaan. Kappale on Forbesin 30 under 30 -listallekin toissavuonna nostetun Russin tuoreimmalta albumilta nimeltä Shake the Snow Globe.

Tuleva show on Russin toinen esiintyminen Suomessa ja se toteutetaan ensimmäisen tapaan yhteistyössä Blockfestin kanssa. Ensimmäisellä keikallaan Russ nähtiin There’s Really A Wolf -albumin julkaisukiertueella The Circuksessa maaliskuussa 2018.

Lipunmyynti keikalle alkaa Lippupisteessä perjantaina 26. maaliskuuta kello 19. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.