Kalle Kinoksen uuden levyn inspiraationa toimii takavuosien kulttipelisarja – ”Tää on sensuroimaton K18-versio”

Loasteeze

Leisure Suit Kinos -albumin ensimmäinen single on nyt ulkona.

Viime syksynä Rutilukselle sainattu ja samoihin aikoihin Klangin haastattelussa ollut Kalle Kinos on julkaissut ensimmäisen singlensä uudella levy-yhtiöllään. Tampereelta Helsinkiin jo useampi vuosi sitten muuttaneen Lamminpään pojan uusin hengentuote on nimeltään Tehää jotai tyhmää.

Luottotuottaja Tiedemiehen sijaan Kinokselle antaa tällä kertaa tulitukea Kalifornia-Keke, jonka viime marraskuussa julkaistulla Kuviot-EP:llä artisti oli mukana. Tuoreella raidalla kaksikko yhdistelee 80-luvun r’n’b:tä ja 2000-luvun alun Roc-A-Fella Records -julkaisujen viboja.

– Biisin tarkoitus on saada ihmiset hyvälle tuulelle ja myös rohkaista enemmän vapaaseen ajatteluun, Kinos kertoo.

Single enteilee uutta kokopitkää levyä Leisure Suit Kinos. Rutiluksen heavy hitter ei halua vielä tässä vaiheessa avata tulevaa albumia sen enempää, mutta hänen mukaansa se ei tule olemaan kovinkaan synkkä.

– Lapsuuteni hittipeli Leisure Suit Larry toimii innoittajana albumille, mutta tää on sensuroimaton K18-versio.

Nuoremmille tiedoksi: Leisure Suit Larry on seikkailupelisarja, jonka ensimmäinen osa Leisure Suit Larry in the Land of the Lounge Lizards julkaistiin vuonna 1987. Pikkutuhman pelisarjan päähenkilönä toimii kaljuuntuva keski-ikäinen pelimies, joka tiputtelee kaksimielisiä iskulinjoja. Kuulostaako tutulta?

Lauantaina 9. maaliskuuta Kinos on mahdollista nähdä keikalla Helsingin Nosturissa, jossa järjestetään uusi hiphop-tapahtuma Jump Around Fest. Kinoksen ohella kaksipäiväisen tapahtuman ensimmäisenä päivänä lauteille nousevat hänen Supreme Team -aisaparinsa Silkinpehmee sekä MC Kajo ja Digital Underground.

Lisätietoa tapahtumasta löydät täältä. Tehää jotai tyhmää -singlen pääset ottamaan haltuun alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.