Jyväskylän nousevat nimet suuntasivat studiolle G-Unit -päissään – lopputulos kuulostaa tältä

Mikke-Strandberg

J-J-J-J-Town!

Jyväskyläläinen Heebo on laittanut ulos uuden singlen Se oli siin, jolla ovat mukana Pyrythekid sekä Tahti-Ahti eli Axel Kala. Keikoillakin toimivaksi todetun kappaleen tuotannosta vastaa Aaro630.

Viime vuonna sooloartistina kentälle saapuneen ja Klangissakin tuolloin huomioidun Heebon tuore julkaisu on osa tulokkaan tulevaa mixtapea. Vaikka sillä ei kuullakaan 50 Centin takavuosina lanseeraaman mixtape-buumin hengessä lainabiittejä, on G-Unitin henki ollut silti läsnä sen tekoprosessissa.

– Oli tarkoitus tehä Pyryn kaa biisi toho mixtapelle. Sit kerran oltii Aaron kellarissa Pyryn kaa G-Unit -päissään ja siitä synty toi biitti. Olin haaveillu tahti Ahdin fiitistä ja tajusin et tää on biisi mihi se sopis. Pistin demon menemää ja kahen päivän jälkee tahti Ahti siunas tosi maukkaan versen, Heebo kertaa.

Jyväskylän rap-skenestä pinnalle nousseista nimistä esimerkiksi Gettomasa tunnetaan isona Guerrilla Unit -diggarina. Myös Heebolle 50:llä on erikoisstatus, sillä Blockfesteille buukattu G-Unitin keulahahmo oli ensimmäinen jenkkiräppäri jota 22-vuotias artisti alkoi aikoinaan kuunnella.

– Mun Get Rich or Die Tryin’ -CD on kulutettu nii puhki et se levy ei enää toimi, Heebo nauraa.

Mixtapen työstämisen ohella Heebon kevät on kulunut pääasiassa etäopiskellessa ja kotona PlayStationia pelaamalla. Mixtapelle artisti ei anna vielä tarkkaa julkaisuajankohtaa, mutta ajatuksena olisi saada se kesällä ulos.

– Koittanu joka päivä ainaki puol tuntii kirjottaa et mixtape tulis ulos ajallaan.

Kuuntele Se oli siin alta. Lyriikat löydät täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.