Albumin kymmenestä biisistä peräti seitsemän on julkaistu ennakkoon.
JVG julkaisi kahdeksannen albuminsa, Rallikansa, perjantaina 3. lokakuuta. Albumi pitää sisällään 1o kappaletta, joista seitsemän on julkaistu singlenä ennakkoon. 2011 debytoineista rap-kentän outolinnuista on vuosien saatossa kasvanut koko kansan ääni.
Lue myös: Rallikansa on JVG:n kunnianosoitus Suomelle – ”Oli helppo räppää suomalaisuudesta”
JVG tähtää kansan syviin riveihin
Yleisönä on siis käytännössä koko Suomen kansa ja sillä asenteella kaksikko lähteekin liikenteeseen. VilleGalle kuvailee levy-yhtiö PME Recordsin tiedotteessa albumin käsittelevän suomalaista sielunmaisemaa.
Levy polkaistaan käyntiin nimikkobiisillä, joka kosiskelee tarkkamakuisten musanautiskelijoiden sijaan pikemminkin pienten pitäjien kansaa.
Avausbiisiä seuraa single-julkaisujen litania, joihin lukeutuu muun muassa Rehellisesti, Kävi miten kävi (feat. Emma & Matilda)ja Ege Zulun tähdittämä Naadindoo. Etenkin ensiksi mainittu jatkaa samalla linjalla avausbiisin kanssa. Sen sijaan viimeisenä singlenä julkaistu Vielki elos (feat. Jore & Zpoppa)harppaa kauemmas albumin punaisesta langasta.
Uudet biisit albumin parasta antia
Lopulta jäljelle jää viimeiset kolme biisiä, jotka ovat kaikki täysin uusia. Ne ovatkin albumin sielukkainta antia ja tarjoavat eniten tarttumapintaa.
Erityismaininnan ansaitsee Arpan tähdittämä Pakenee, joka käsittelee kaikille meille välttämätöntä aihetta, vanhenemista, oivaltavalla tavalla. Kappaleella vitsaillaan muun muassa ilman sinistä pilleriä seisovasta kölistä, joten JVG:lle ominainen pilke pysyy silmäkulmassa.
Suurelle jalustalle nousee myös päätösbiisi Jääpähän, jossa on uusista kappaleista ehdottomasti eniten ison biisin tuntua. Ei ole sattumaa, että se toimii albumin fokusbiisinä.
Sinkkua sinkun perään
Uutta musiikkia odottaville kuulijoille albumi tuottaa hienoisen pettymyksen tarjotessaan vain kolme uutta kappaletta, mutta tähän sopinee sanonta ”Don’t hate the player, hate the game”. JVG:n suuruisen kaksikon kohdalla lienee vain sivuhuomautus mainita, että tuplaplatina on plakkarissa jo ennen julkaisua.
Tajunnan räjäyttävä kokonaisuus siis jää vielä JVG:n kohdalla odottamaan itseään, mutta kyseessä on kuitenkin eheä albumi, jos verrataan kolme vuotta sitten ilmestyneeseen edelliseen albumiin Mun tapa pelata.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!