Julma Henri julkaisi 26. syyskuuta Sininen EP:n, joka avaa tulevan Polaris-albumin tarinan ensimmäisen luvun. Teos syntyi eristyksessä Inarin mökillä.
Rap-artisti Julma Henri julkaisi tänään, perjantaina 26. syyskuuta uuden Sininen EP:n, joka avaa myöhemmin ilmestyvän Polaris-albumin tarinan ensimmäisen luvun. Julkaisua siivittää myös yhteiskiertue Steen1:n kanssa, jossa kohtaavat uuden aikakauden ääni ja suomiräpin klassikko.
Lue myös: Vuoden kovimmat räppibileet Helsingissä – Suomiräpin synttärit tuo lavalle yli 10 huippunimeä
Sininen on tila ja tutkimusmatka
Julma Henri kuvaa uutta EP:tään syvälliseksi tutkimukseksi lapsuudesta, nuoruudesta ja miehen roolin muotoutumisesta – melankolian ja sitkeyden, kylmyyden ja turvan väreissä.
– Sininen on tila, jossa minä ja moni muu on ollut lähes koko elämän. Se on jää, jota olen opetellu tässä sulattamaan, Henri sanoo.
Luomistyön taustalla on myös henkilökohtainen kamppailu.
– Jonkinlaisen breakdownin läpikäyneenä uskalsin lähteä sanoittamaan henkisen kuorman ja puhumattomuuden kokemusta. Itse olin 90-luvun laman aikaan lapsi, tältä se meille näytti kun kaikki ympärillä kaatui.
EP on syntynyt pitkän prosessin tuloksena.
– Tää on eräänlainen mun aikakauden miehen tutkimus, ruumiinavaus. Moni näkee meidät ulkopuolelta, yritin kiteyttää meihin liittyviä ilmiöitä ja tapahtumien kulkua. Oli hetkiä kun mietin olinko puraissut liian ison palan käsiteltäväksi, riittääkö minulla taito ja ymmärrys näin isoihin teemoihin, kuka minä luulen olevani. Lopulta lukittauduin Inarin mökille ja päätin etten tule ulos ennen kuin se on valmis. Siinä se on, S I N I N E N, Julma Henri kertoo.
Kuuden raidan EP on lähes kokonaan Nuoren Derrickin tuotantoa, ja nimikkoraidan on tuottanut Aleksi Myllykoski. Digiversion lisäksi julkaistaan rajoitettu vinyylipainos, joka on ennakkomyynnissä Levykauppa Äxässä.

Keikoilla kuullaan kokonaisuudessaan niin Sininen kuin Salaliittoteoriakin.
snowblindd_
Yhteiskiertue Steen1:n kanssa
Syksyllä 2025 Julma Henri lähtee yhteiskiertueelle Steen1:n kanssa. Kiertueella juhlitaan Sininen EP:tä sekä Salaliittoteoria-albumin 20-vuotista merkkipaalua.
Vuonna 2004 julkaistu Salaliittoteoria ravisteli kotimaista räppiskeneä tuomalla kadut, politiikan ja yhteiskuntakritiikin suoraan kuulijoiden iholle.
– Meidän musiikki syntyy eri ajasta, mutta samasta tarpeesta. Me puhutaan asioista, joita muut eivät halua kuulla. Me sanotaan mitä muut ei, Steen1 kiteyttää.
Iltojen aikana kuullaan kokonaisuudessaan sekä Sininen että Salaliittoteoria. Lisäksi luvassa on harvinaisia yhteiskappaleita, jotka kuljettavat yleisön 2000-luvun katujen kovuudesta 2020-luvun haavoittuvaan, mutta tinkimättömään rehellisyyteen.
Kiertueen aikataulu
- 04.10. Korjaamo, Helsinki
- 10.10. Revolution, Jyväskylä
- 17.10. Bar Nousu, Kuopio
- 01.11. PaPaNa Bar, Inari
- 21.11. Olympia, Tampere
- 22.11. Nummen Niilon Warehouse, Hämeenlinna
- 05.12. Pub Sarvi, Rovaniemi
- 06.12. 45 Special, Oulu
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!