Tunnistatko inspiraatiot suomirap-levynkansien takana?
Albumin kansi toimii useimmiten kuuntelijan ensimmäisenä vaikutelmana levystä, ja tuo parhaimmillaan täysin uuden ulottuvuuden levyn luomaan maailmaan. Kansitaiteeseen sisällytetyt viittaukset ja kunnianosoitukset muille artisteille sekä referenssien etsiminen ja tulkitseminen fanien keskuudessa ovat olleet ilmiö kansainvälisessä räpissä jo vuosien ajan.
Lue myös: Kotimaisen musiikkiskenen sisarukset – Tiesitkö näiden artistien olevan sisaruksia?
Myös liuta suomalaisia artisteja nyökkää levyjensä kansilla itselleen merkityksellisille artisteille ja ilmiöille, toiset lainaamalla itseään inspiroineita levynkansia suoraan, toiset huomaamattomammilla viittauksilla ikonisiin tekijöihin. Tsekkaa alta, tunnistatko näiden kotimaisten rap-levyjen kansitaiteista löytyvät viittaukset.
Stepa – MC

Stepan debyyttialbumi MC:n kansi on kunnianosoitus West Coast -soundin pioneereihin kuuluvalle Too $hortille. Vuonna 2008 julkaistun albumin kansi mukailee yhdysvaltalaisräppärin vuoden 1987 Born to Mack-albumin kantta. Stepa jakoi Klangille myös kansitaiteeseen liittyvän muiston:
– Vein levyn aikoinaan UGK-solisti Bun B:n käteen Blockfestin bäkkärillä ja Bun B kommentoi ”Oh, so you are Too $hort of finnish rap”. Se oli kyllä maukas hetki.
Stepa – Gettotekniikkaa

Myös Lapinläänin Scarfacen tuorein albumi, viime vuonna julkaistu Gettotekniikka tekee kunniaa räppäriin vaikuttaneelle West Coast -legendalle. Gettotekniikka-kansi pohjautuu Ice Cuben vuonna 1991 julkaistuun Death Certificate -albumiin, joka herätti julkaisunsa aikaan keskustelua niin kantaa ottavalla kansitaiteellaan kuin sisällöllään.
Are – Jaalan elämää

Aren vuonna 2010 julkaistun ensimmäisen studioalbumin kannessa nyökätään niin ikään hiphop-legendojen suuntaan. Jaalan elämää -debyyttipitkäsoiton kansi on inspiroitunut genren merkittävimpiin ja lahjakkaimpiin tekijöihin nostetun Big Daddy Kanen vuoden 1994 levyn Daddy’s Home kannesta. Are nähdään Jaalan elämään kannessa Kanen tyyliin sporttaamassa rentoa aamutakkia kahvikuppi kädessään.
Pyhimys – Mikko


Pyhimyksen viimeisimmän pitkäsoiton kaksi kansikuvaa sisältävät läjän viittauksia 90-luvun musalegendoista kuvataiteeseen. Jouni ”Jones” Lehtosen suunnitteleman levyn ykköskannessa nähdään The Slim Shady LP:stä inspiroitunut, Pyhimyksen tyttären piirtämä värikäs logo. Kansikuva on ottanut inspiraatiota BoJack Horseman -sarjasta, ja muistuttaakin asetelmaltaan sarjassa nähtävää, David Hockneyn Portrait of an Artist (Pool with Two Figures) -teosta mukailevaa taulua. Albumin kakkoskansi on kuvattu veden alta, ja sen inspiraationa on toiminut Nirvanan ikoninen Nevermind-levynkansi.
Ex Tuuttiz – Venlafaxin Cowboy

Elokuussa menehtyneen Ex Tuuttikzen (ent. Tuuttimörkö) viimeiseksi jäänyt albumi Venlafaxin Cowboy on listan ainoa viittaus videopelien maailmaan. Levyn kansi on jäljitelmä Doom-pelisarjan ensimmäisen osan kansikuvasta vuodelta 1993, jonka vihollisia päihittävää protagonisti Doomguyta Tuuttiz edustaa albuminsa kansitaiteessa. Rinnastus on osuva, sillä sekä Doom-pelejä että edesmennyttä räppäriä pidettiin genreihinsä pysyvän vaikutuksen tehneinä pioneereinä.
F – Self-helpless

F:n vuonna 2024 julkaistu neljäs albumi Self-helpless kritisoi itsensä kehittämisen ympärillä pyörivää yhteiskuntaa, ja lainaa visuaalisuudessaan ”muottiin sopimattomuuden” vuoksi paheksuntaa kokeneita naisjulkimoita, kuten Pamela Andersonia ja Anna Nicole Smithiä. Myös levyn kansikuva mukailee Anna Nicole Smithin ja miljardööri J. Howard Marshallin vuoden 1994 hääkuvaa.
– Halusin rakentaa visuaalisen maailman juhlistaen niitä naisia, jotka ovat syleilleet omaa seksuaalisuuttaan, tehneet sillä rahaa, ollen samalla kuitenkin myös paljon muuta elämässään, F kertoi levyn visuaalisuudesta albumia koskeneessa tiedotteessa.
Ruudolf – Semihot Ruudolf Megamixtape

Ruudolfin ikonista Doupeimmat Jumala seivaa -debyyttialbumia seurasi vuonna 2006 julkaistu mixtape Semihot Ruudolf, jonka träkkien taustat perustuvat perinteitä kunnioittaen vanhoista soulbiiseistä kasattuihin sampleihin. Albumin kansitaide lainaa Dr. Dren debyyttialbumi The Chronicia, joka on yksi aikansa tärkeimmistä hiphop-teoksista. Levy löytyy muun muassa Yhdysvaltain kongressin kirjaston esteettisesti, historiallisesti ja kulttuurisesti merkittävien äänitteiden kokoelmasta.
Teflon Brothers – ©

Teflon Brothersin kakkoslevyn kannen inspiraatio on todennäköisesti listan tunnistettavin, lainaahan se yhtä kaikkien aikojen ikonisimmista levynkansista. Teflareiden ©-albumin digitaalinen kansi versioi Pink Floydin legendaarista The Dark Side of the Moon -kantta, jonka kuvaaman särmiön korvaa suomalaisyhtyeen tapauksessa Teflon Brothersin logo. Monsp Recordsin julkaisema albumi näki päivänvalon vuonna 2010.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa