Hiphop-maailman isoille nimille omistetut teemabileet jatkuvat – lokakuussa vuorossa on Drake

Drake jakaa 4. sijan listaykköshittien määrästä (13) Michael Jacksonin kanssa.

Helsinkiin on tiedossa pelkästään Draken ja OVO Soundin tuotannon ympärille rakennettu ilta.

Ennätyksiä rikkoneen Certified Lover Boy -albuminsa äskettäin julkaisseelle Drakelle ei ole näköpiirissä Suomen-keikkaa. Se ei kuitenkaan estä nauttimasta kanadalaisen musiikista teemabileiden muodossa, sillä HOODWATCH-kaksikon ja Muminin ONLY-konsepti omistetaan seuraavaksi Drakelle.

Kolmikko on aiemmin järjestänyt samalla mallilla Kanye Westille ja Travis Scottille vastaavat illat Kuudennella Linjalla. Konseptin perusajatuksena on siis soittaa ainoastaan yhden artistin musiikkia – toki mukaan lasketaan fiitit sekä muut jollain tapaa artistiin liittyvät julkaisut.

Tällä kertaa tapahtumapaikkana toimii Tokoinrannassa sijaitseva Kafé Koma. DJ-lineupiin kuuluu kolmikon lisäksi DOSE.

Bileet järjestetään lauantaina 16. lokakuuta. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.