Haastattelussa Pihalla kertoo levy-yhtiödebyytistään ”Omenapuusta” ja bändin perustamisesta itse Rauli Baddingin velvoittamana.
Vastikään julkistetun indie-levymerkki Äänitteen ensimmäinen sainaus on suomirockin pelastamista vannova kuusipäinen Pihalla, jonka levy-yhtiödebyytti Omenapuu julkaistiin perjantaina 10. lokakuuta. Bändiltä on aiemmin kuultu marraskuussa 2024 julkaistu Syvään Uneen -single. Uuden aallon suomirock-bändin viesti on yksinkertainen ja ehdoton: Suomirock tulee, oletko valmis?
Lue myös: Blood & Bones syntyi kriisin jälkeen – Louie Blue löysi oman äänensä
Kulta-ajan soundit ja rock-unelmat
Pihallan levy-yhtiödebyytti Omenapuu esittelee bändin rouhealla rock-soundilla. Sinkun taustassa kuuluvat vahvana kotimaisen rockin kulta-ajan vaikutteet bändin omalla nasevalla otteella. Tunnusomaisen kursailematon, melankolinen kerronta seuraa pienestä kylästä pääkaupunkiin ponnistavaa rokkaria, joka rock-unelmiensa täyttyessä huomaakin elämänsä muuttuvan tyhjemmäksi:
– Omenapuu kertoo rock-musiikista ja henkilöstä, joka muuttaa pois kotoaan musiikkiunelman perässä ja päätyy elämään kliseistä rockmuusikon elämää ja elämäntyyliä. Biisissä on paljon ristiriitaa, sillä kappaleen henkilö saa kaiken, mitä haluaa, mutta myös menettää sen, kertoo kappaleen kirjoittanut solisti Lauri Leinonen.
Ei merta edemmäs kalaan
Leinonen kertoo Klangille Omenapuun syntyneen todella nopeasti inspiraation iskettyä. Pihalla-solisti vertaa tapaansa kirjoittaa kappaleita kärsivällisyyttä vaativaan kalastamiseen:
– Kirjoitin biisin kokonaan varmaan noin puolessa tunnissa, se vaan ilmestyi jostain. Biisien tekeminen on mulle vähän niinkuin jotain kalastamista. Mä en yritä aktiivisesti napata niitä, vaan odotan et ne tulee mun luo. Mä istun usein himas sohvalla ja katson fudista, ja samaan aikaan soitan kitaraa ja odotan että biisi ilmestyy jostain.
– Sitku huomaan, että täs on nyt joku biisin idea, niin mä vaan tuon sen tähän maailmaan. Joillain harvoilla ihmisillä on sellainen kyky et niille ilmestyy valmiita biisejä päähän, ja mulla on se, Leinonen toteaa.
Tämä on Pihalla
Kuusihenkiseen Pihallaan kuuluvat Leinosen lisäksi kitaristi Nooa Rastenberger, rumpali Veikko Leinonen, basisti Raul Elovuori, kosketinsoittaja Amos Finell ja saksofonisti Paavo Huttunen. Pihallan tarina alkoi kuin hyvillä rockbändeillä yleensä: erään kaveriporukan illanvietosta. Bändin tarinassa on kuitenkin jotain hyvin erikoista, sillä Pihalla kertoo Klangille saaneensa käskyn bändin perustamiseen itse edesmenneeltä Rauli ”Badding” Somerjoelta.
– Pihalla sai alkunsa tuulisena syysiltana Helsingin Merihaassa pari vuotta sitten. Istuimme iltaa Merihaan rannassa neljän kaverin kesken. Paikalla olivat Lauri, Veikko, Nooa ja Ossi (ent. basso). Nautimme pussikaljoistamme kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä taivaalla välähti, Pihalla kertoo.
– Yläpuolellamme loisti sädekehä, jonka keskeltä rock-legenda Rauli Badding katsoi meitä huolestunut ilme kasvoillaan. Badding kertoi meille olevansa huolestunut suomirockin tulevaisuudesta osana suomalaisen populaarimusiikin kulttuurijatkumoa. Kerrottuaan huolensa Badding otti selästään kitaran, ojensi sen Laurille ja sanoi, että suomirockin tulevaisuus on nyt meidän käsissämme. Ei auttanut, kuin ryhtyä tuumasta toimeen, ja Pihalla syntyi sillä sekunnilla.
Pian perustamisen jälkeen bändin kokoonpano täydentyi nykyiseen kuuteen henkeen. Samalla kuvaan tuli nykyinen basisti Raul:
– Jossain vaiheessa matkaa basistimme vaihtui Ossista Rauliin muun bändin huomaamatta. Kun joku sitten viimein tajusi, että Ossi oli kadonnut ja Raul tullut tilalle, vaivattomin ratkaisu oli jatkaa Raulin kanssa. Olihan kuitenkin vain basistista kyse, Pihalla selittää.
Levymerkin esikoiset
Suomirockin tulevaisuudeksi povattu bändi levyttää indie-levymerkki Äänitteen riveissä. Myös tuottajana tunnetun, niin ikään uuden aallon suomirock-artisti Aaro630:n sekä valokuvaaja Julian Riikosen luotsaama levy-yhtiö näki päivänvalon syyskuun lopussa, ja julkisti pian tämän jälkeen Pihallan ensimmäiseksi sainauksekseen. Bändi on levy-yhtiön ainoa tähän mennessä julkaistu kiinnitys. Yhteistyö juontaa juurensa vuoden 2024 syksyyn:
– Viime syksynä Aaron korviin kantautui huhua profetiassa luvatusta rokkibändistä. Rock-musiikin ystävänä Aaron oli päästävä näkemään kyseinen yhtye mitä pikimmiten, ja hän tuli katsomaan keikkaamme marraskuussa. Aaro tykkäsi keikasta niin paljon, että kysyi meitä vähän ajan päästä lämppäämään keikalleen Bar Looseen maaliskuun ensimmäisenä päivänä.
– Tulimme alusta asti hyvin toimeen. Myöhemmin keväällä Aaro kertoi suunnitelmastaan perustaa Julianin kanssa oma levy-yhtiö, johon he halusivat Pihallan alusta asti mukaan. Yhteistyö tuntui jo kättelyssä luontevalta, joten päätettiin pidemmittä puheitta lähteä heti projektiin mukaan.
Suomirock tulee, oletko valmis?
Entä mitä Pihallalta voidaan odottaa seuraavaksi? Bändi taustoittaa tulevaisuuttaan raflaavalla heitolla:
– Pihallalta voidaan ennen kaikkea odottaa lujaa ja rehellistä meininkiä, sekä rock n’ roll-energiaa, joka saa Andy McCoyn näyttämään Anssi Kelalta. Tavoitteenamme on palauttaa suomalainen rock-musiikki takaisin sinne minne se kuuluu.
Uusi sinkku sai seurakseen myös Julian Riikosen ohjaaman musiikkivideon, jonka voit katsoa alta:
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!