Haastattelussa 1les avaa matkaansa lounastauoilla syntyneistä biiteistä kotimaisen uuden aallon kiinnostavimmaksi tekijäksi – ja kertoo miksi on oma ykkösfaninsa.
Helsingistä ponnistava tulokasartisti 1les aloitti musiikin tekemisen tuottamalla biittejä, ja jatkaa nyt kotimaista modernin soundin aaltoa ennakkoluulottomasti genrejä yhdistelevällä tuotannollaan. Klangi haastatteli toista albumiaan valmistelevaa artistilupausta.
Lue myös: ”Never let them know your next move” – Haastattelussa Keiju
Oma ykkösfani
Artisti-tuottaja 1les yhdistää musiikissaan moninaisia uuden aallon elementtejä, ja tämän genrerajoja tasaisesti ylittävässä tuotannossa kuuluvat muun muassa räpin, EDM:n ja digicoren vaikutteet. 1les kuvailee musiikkinsa olevan sitä, mitä itse kuuntelee, kirjaimellisesti:
– Siis mä olen mun oma top 1 artisti spotifyssa. Mä kuuntelen tosi paljon omaa musaa, mä teen sitä musaa mitä mä itse haluan kuulla sillä hetkellä. Mä veikkaan, että tosi moni on, hirveen moni ei ehkä myönnä sitä.
– Voisin kuvitella että jotkut näkee sen vähän ehkä nolona, musta on vaan v*tun cool että sä voit seistä sun oman jutun takana niin paljon, että sä oot oma ykkösfanisi, 1les toteaa.
Kesällä 2024 debytoinut 1les julkaisi joulukuussa esikoisalbuminsa Ikiliikkuja, ja valmistelee tällä hetkellä toista kokopitkää levyään. Artisti on nähty myös esiintymässä muun muassa Helsingin Suvilahdessa järjestettävällä You X- festivaalilla, jonka lavalle nousee vuosittain joukko uuden sukupolven mielenkiintoisimpia nousevia artisteja.
”Tää on lowkey mun opintopäiväkirja”
1les kiinnostui tuottamisesta hittikappaleiden tuotantoon pureutuvien Deconstructed-videoiden myötä, joita musiikkimedia Genius julkaisi vuoteen 2021 asti.
– Ne jotenkin ruokki mun aivoja kun näki, että nää luo tämmöst musaa lyömällä palikoita gridille jossain koneella, artisti-tuottaja kertoo.
1leksen suunnitelma olikin aluksi tehdä musiikkia yksinomaan tuottajan roolissa, mutta ajatus omien kappaleiden julkaisemisesta alkoi rakentua pian biittien tekemisen myötä. Artisti kertoo kappaleidensa syntyvän yhä lähes aina tuotanto edellä:
– Harvoin mä teen biisiä silleen että mä mietin että nyt mä haluan tehdä biisin tästä aiheesta, vaan yleensä se lähtee siitä että mä rupean tekemään sitä biittitaustaa. Sitten yleensä kun se on valmis niin rupean vähän miettimään että ookoo, millaisia melodioita täs vois olla ja miltä tää voisi kuulostaa. Yleensä mä saatan vetää jotain semmoista siansaksaa vaan siihen päälle että saadaan vähän semmoista flowta ja melodiaa, artisti kuvailee.
1les kertoo myös pyrkineensä alusta asti julkaisemaan kappaleensa heti kun ne tuntuvat tämän silloiseen tasoon nähden valmiilta, monelle artistilla tyypillisen pidemmän työstämisen sijaan.
– Jos haluaa, niin mun diskografiaa voi katsoa silleen, että tää on lowkey niinku mun opintopäiväkirja, 1les toteaa.
Lounastauolta tuottajaksi
1les kertoo paria vuotta aiemmin saadun ADHD-diagnoosin olleen merkittävä tekijä tämän artistiuran alulle:
– Kun mä sain siihen lääkityksen ja rupes rullaamaan arki, niin mä sain silleen oikeasti tehtyä asioita mitä mä halusin, ja musiikki oli semmoinen.
Artisti-tuottaja kertoo pyöritelleensä musiikkiohjelmistoja joitakin kertoja jo aiemmin lukiossa opiskellessaan, mutta palanneensa diagnoosin perästä tuottamisen pariin omalaatuisessa paikassa – lounastauolla päivätöissään:
– Mä olin viime keväänä duunissa, ja mä olin kuunnellut Chief Keefiä ja mä olin silleen, että hitto nää biitit on kyllä ihan sika hyviä. Mä latasin Garagebandin mun puhelimeen ja sitten mä tein biitin, mä rupesin tekemään sitä lounastauolla.
– Mä tein sitä pari päivää ja sitten mä olin silleen että ookoo, nyt mä lataan FL studion uudestaan.
”Sä voit olla cool tyyppi menemättä johonkin stereotyyppiseen kuvaan”
1leksen suurimpia vaikutteita ovat olleet suomenkielisen modernin soundin suunnannäyttäjät Melo ja D1vari-kollektiivi, joiden toiminnan tulokasartisti kokee olevan omalla tavallaan kotimaisen musiikkikentän kulmakivi. 1les toteaa esimerkiksi nörteiksi itseään luonnehtivan D1varin rikkoneen monia stereotypioita artisteista ja räppäreistä:
– Toi on tosi siistiä, että sä voit suomessa tehdä tämmöistä siistiä musaa ja olla cool tyyppi [menemättä] johonkin räppärin stereotyyppiseen kuvaan.
– Silloin kun mä halusin tehdä biittejä nuorempana niin mä olin aina silleen, että mä olisin vaan tuottaja, koska enhän mä ole niinku räppäri tai enhän mä ole artisti.
1les pyrkii omalla tuotannollaan tuomaan kotimaiselle musiikkikentälle vaihtoehtoja totutuille kaavoille ja aiheille, sekä olemaan mukana kehittämässä kenttää avoimemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja monimuotoisemmaksi:
– Mä koen tosi tärkeeks sukupuolitasa-arvon ja sen työn mitä sen eteen tehdään. […] Mä itse haluan tuoda mun musiikilla sen, että ei tarvitse esineellistää ketään tai ei tarvitse pyöriä jossain tietyssä aiheessa […], ja sitä on kiva kuunnella ilman että siinä on nää kliseet.
– Mä haluan olla mukana tuomassa vaihtoehtoisuutta, koska sen mä koen tärkeäksi, 1les summaa.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!