Gettomasa juhlii levyjulkkareitaan Helsingin jäähallissa – mukana esiintymässä Kube ja Costi

Gettomasa huppu päässä sateessa.
Gettomasan Vastustamaton-albumin levyjulkkareita juhlitaan Helsingin jäähallilla lauantaina 15. huhtikuuta 2023.
Tuukka Koski

Vastustamaton-menestysalbumia juhlitaan Gettomasan kevään ainoalla keikalla, jossa nähdään useita vierailijoita.

Suomen yksi tämän hetken suosituimmista artisteista, Gettomasa järjestää levyjulkkarit viisi Emma Gaala -ehdokkuutta saaneelle Vastustamaton-albumilleen. Lauantaina 15. huhtikuuta 2023 järjestettävällä jäähallikeikalla mukana nähdään genren arvostetuimpiin toimijoihin lukeutuva Kube ja poikkeuksellisessa nousukiidossa oleva Costi.

Kanadan Montrealissa syntynyt ja Jyväskylässä kasvanut rapin suomenmestari on syystäkin lunastanut itselleen lempinimen Chosen One. Gettomasan marraskuussa julkaistu Vastustamaton on suurmenestyksen saanut albumikokonaisuus, jolla artisti käsittelee muun muassa itsensä ja ympärillä olevien ihmisten erilaisia riippuvuuksia ja menestyksen monia kasvoja; “Albumilla käsittelen oikean elämän asioita. Myös rumia ja rujoja.”. Suoraan virallisen albumilistan ensimmäiselle sijalle noussut, siellä tähän mennessä viidettä viikkoa putkeen pysytellyt ja ennakkoon platinaa myynyt albumi on kerännyt laajalti ylistystä.

Yhteensä kaksitoista Emma-ehdokkuutta, useita listaykkösiä ja satoja albumilistan listaviikkoja myöhemmin tämä lahjakas ja loputtomalla nälällä varustettu artisti jatkaa kuulijoiden vakuuttamista omalla suoraselkäisellä musiikillaan. Ainutlaatuisen jäähallikeikan aikana Gettomasalta kuullaan laaja läpileikkaus artistin tuotantoon koko ainutlaatuisen ja menestyksekkään uran varrelta. Mukana kevään ainoalla keikalla nähdään useita vierailijoita vaikuttavan lavatuotannon kehystämässä showssa.

Yhdellä kaikkien aikojen kovimmalla kotimaisella, rap-faneja hellivällä jäähallikeikalla nähdään Gettomasan lisäksi kaksi aktiivisesti top-listoja hallinnutta artistia; illan avaa juuri debyyttialbuminsa LIMBO julkaissut Costi. YleX Läpimurto -listalle valittu, vahvalla visiolla ja Spotifyssa yli 380 000 kuukausittaisella kuuntelijalla varustettu Costi tarjoaa kuulijoilleen mukaansatempaavaa melodista drilliä ja trendikästä Marseille-soundia. Spotifyn kärkisijat heittämällä haltuun ottanut artisti on nopeassa ajassa noussut kiinnostavimmaksi uudeksi nimeksi fanien keskuudessa. Costin liven todistaneille ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, löytyykö artistin energisestä esiintymisestä asennetta ja yleisön puolelta riehakkaita moshpittejä.

Jäähallin lavalle nousee myös tinkimättömästä tyylistään tunnettu, yksi genren legendaarisimmista ja aktiivisimmista toimijoista: Kube. Platinarajan ylittäneellä Gasoo ei brekkei -albumillaan neljä eri Emma-ehdokkuutta napanneella artistilla on hallussaan useita platinajulkaisuja, lukemattomia keikkoja, ja kiistaton arvostus yleisöltä.

Kube työskentelee tällä hetkellä uuden, ensi vuonna julkaistavan albumin ja usean yhteistyöprojektin parissa.

– Tuleva albumi on mun paras albumikokonaisuus mitä oon tähän mennessä tehnyt ja oon jo nyt tosi fiiliksissä siitä. Luvassa on räppiä enemmän perinteisessä muodossa, baarien ja punchlainien maustamana ja tuotantopuoli on enemmän tunkkaista, taiteellisempaa ja sämplehenkistä, artisti kommentoi.

Gettomasan Vastustamaton-albumin levyjulkkareita juhlitaan Helsingin jäähallilla lauantaina 15. huhtikuuta 2023. Liput tulevat myyntiin Tikettiin tiistaina 20. joulukuuta klo 10. Konsertti on ikärajaton, mutta tapahtuma-alueella on rajatut anniskelualueet.