Flow Festival järjestetään tuttuun tapaan Helsingin Suvilahdessa 8.-10. elokuuta – festivaali julkisti tänään neljä uutta esiintyjää.
Flow Festival julkaisi lisää artisteja, jotka tullaan näkemään tulevan kesän festivaalissa. Suurin kiinnitys on suomalaista yleisöä aiemminkin viihdyttänyt nigerialaisartisti Burna Boy.
Viimeksi hän esiintyi juuri samaisella festarilla elokuussa 2022 ja aiemmin hänet nähtiin Helsingin jäähallin Black Boxissa 2020. Burna Boy tunnetaan rytmisestä afrobeats-tyylisestä musiikistaan, jonka maailmanlaajuiseen suosioon hän on eittämättä ollut yksi pääsyy.
Lue myös: Flow Festival julkaisi lisää artisteja – FKA twigs, Little Simz ja Yung Lean & Bladee mukana
Vaihtoehtoisen musiikin kultaa
Hip hopista nauttiville tarjoillaan myös hyviä uutisia, kun brooklyniläinen duo Black Star saapuu vahvistamaan Flow:n ohjelmistoa. Yasiin Beyn ja Talib Kwelin muodostama duo tunnetaan vaihtoehtoisesta ja kantaaottavasta hip hop -musiikistaan.
Myös suomalaista osaamista saadaan festivaaliin lisää, kun UMK:ssa kilpaillut Goldielocks kiinnitettiin ohjelmistoon. Viime vuonna Flow-debyyttinsä tehnyt, nykyään Berliinissä asuva artisti tarjoaa esiintymisellään kansainvälisen tason show:ta sopivalla ripauksella suomalaisuutta.
Todellisen genrejen fuusioitumisen tarjoaa Emma-ehdokkuudellakin huomioitu bändi Oranssi Pazuzu, jonka musiikissa kohtaavat niin black metal, psykedeelinen rock, kuin myös krautrock.
Laaja maailmanlaajuinen kattaus
Flow Festival jatkaa tuttuun tapaan perinnettä tarjoten maailmanlaajuisen kattauksen esiintyjiä, joiden joukosta löytyy monelle varmasti uusia tuttavuuksia. Mainittujen esiintyjien lisäksi Suvilahden lavoille nousevat muun muassa FKA Twigs, ruotsalaiset Yung Lean & Bladee, Snow Strippers, Ege Zulu ja Mirella.
Tänä vuonna Festivaali järjestetään Suvilahdessa 8.-10. elokuuta.
Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa