Esittelyssä: Monipuolisuudellaan ihastuttava Etta

Haastattelussa suorapuheinen ja sataprosenttisesti omana itsenään esiintyvä Etta.

Kuuman YleX:n 2022 virallisen kesäkumibiisin nimeltä Rakastellaan julkaissut Etta kuvailee olevansa artistina täysin sama persoona lavoilla ja kotona.

– Oon tällänen monipuolinen tarinatyttö! Inspiroidun mun musiiikissa omasta elämästäni, joten koen olevani myös hyvin suorapuheinen ja sataprosenttisesti koko ajan samanlainen: Etta ja Emmalotta on se yks ja sama tyyppi, hän kuvailee.

Uudella kappaleella on mukana myös Isaac Sene. Kaksikon esiintymistä pääsi fiilistelemään mahdollisesti viime viikonloppuna YleXPop-tapahtumassa Jyväskylässä.

– Tein tän valmiiks KIRO:n kanssa ja sitten pohdittiin, että tähän tarvitaan mukaan mieslaulaja. Oltiin tutustuttu Isaacin kanssa viime kesänä ja heitin sille Instagramin dm:ssä viestii ja tän biisin. Hän oli kuunnellu sen, kirjottanu oman versen jättäen kauppakassitkin tyyliin eteiseen ja sit mentiinkin jo studiolle.

Tähän mennessä lämpimin muisto omalta uraltaan Ettalle on Tyttö-albumin levynkuuntelusta.

– Mul oli aika lailla tasan vuos sitten Lapinlahden luonnonhelmassa listening party. Olin kutsunu mukaan mun hyviä ystäviä ja läheisiä, meillä oli niin niin hyvä energia että se kaikki on jäänyt vahvasti mun mieleen, hän miettii hymyillen.

Suosikkikappale omista biiseistä artistille on monen huulilla oleva asennetta huokuva kappale Ämmä.

– Hauskana tarinana täl kappaleella on se, et aluks tavallaan häpesin sitä. Yleensä tykkään soittaa mun biisei kaikille kavereille ja tälleen ennen julkasua, mut tätä en soittanu. Nyt oon tästä kyl älyttömän ylpee ja koen, että tää on naisräppäreille semmonen step point.

Räväkkä muija joka tekee hyvää musaa

Mikäli räppäri saisi valita, haluaisi hän tulla ihmisten mieleen räväkkyydestään ja keikkojen vibasta.

– Vaikee kysymys! Mutta haluisin olla porukan mielessä se muija, kenen keikoilla pidetään sairaan hauskaa. Ja kans et oon räväkkä muija joka tekee hyvää musaa, hän naurahtaa.

Paljon keikkaillut Etta esiintyy tänä vuonna toista kertaa myös Blockfesteillä. Haaveena olisi päästä esiintyjäksi tapahtuman päälavoille.

– Haluaisin päästä headlinaa sinne. Totesin itse asiassa mikkiin viime vuonna siellä esiintyessäni mun keikan yhteydessä osoittaen päälavaa, et tuolla nähään parin vuoden päästä.

Rakastellaan-biisille tehtiin myös herkulliset värit omaava musiikkivideo, jonka on ohjannut Petrus Koskinen.

– Haluun tällä biisillä korostaa, että spontaanit yhden illan jutut voi olla myös ihania ja kauniita kokemuksia sukupuolesta riippumatta eikä likaisia, kuten ne usein ajatellaan, Etta toteaa.

Kesäkumi-kampanja järjestettiin tänä vuonna 27. kertaa ja sen toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukevat myös kampanjaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.