Dr. Dren debyyttialbumi julkaistiin vihdoinkin suoratoistopalveluissa

Levyn tekemisessä oli myös mukana Snoop Dogg, joka käytti tätä levyä uransa aloittamiseen.
Jason Persse

Maailmanlaajuisen kannabispäivän kunniaksi klassikkolevyä voi nyt kuunnella kaikkialla.

Aikamme yksi tunnetuimmista hiphop-moguleista, Dr. Dre, joka tunnetaan myös legendaarisesta N.W.A.-yhtyeestä, julkaisi vuoden 1992 loppupuolella yhden arvostetuimmista räppilevyistä kautta aikojen. The Chronic julkaistiin lähes 28 vuotta sitten, mutta levyä ei silti ole näkynyt kaikissa striimauspalveluissa.

Vuonna 2014 Dr. Dre ja hänen yhteistyökumppani Jimmy Iovine perustivat suoratoistopalvelun Beats Musicin osana Beats Electronics -yhtiötä (tunnetaan myös nimellä Beats by Dre). Beats Music kuitenkin lakkautettiin jo vuonna 2015, kun Apple osti kummatkin yritykset perustaen tämän jälkeen uuden palvelun, Apple Musicin. Dre jäi yhdessä Jimmy Iovinen kanssa työstämään vielä uutta yritystä sopien Applen kanssa eksklusiivisen sopimuksen, jonka takia The Chronic julkaistiinkin ainoastaan Apple Musicille.

Tänään kuitenkin koitti se päivä, kun kyseinen levy tuotiin muihinkin striimauspalveluihin, joten ei muuta kuin The Chronic pyörimään ja nauttimaan kansainvälisestä 420 päivästä! Klangi suosittelee kyseisen levyn lisäksi tarkastamaan myös Dr. Dren ja Jimmy Iovinen historiallisesta yhteistyöstä kertovan The Defiant Ones (suomeksi Timantinkovat) minisarjan, joka on Netflixissä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Muita ulkomaisia albumeita, joita ei olla tuotu muihin suoratoistopalveluihin on ollut olemassa, kuten esimerkiksi Kanye Westin The Life of Pablo ja Jay-Z:n The Blueprint, mutta nämäkin levyt ovat löytäneet tiensä erinäisten sopimuksien jälkeen muiden kuunneltavaksi.