DJ Tikari yhdistelee g-funkia ja suomiräpin kulta-aikaa

Aleks Talve

Omakustanneartistilla on muistissa sääntö numero 4080.

Toissavuonna 25%-debyyttialbuminsa julkaissut rovaniemeläis-turkulainen DJ Tikari on palannut uuden materiaalin kanssa. Tuoreella Statuspäivitys-singlellään artisti antaa juuri sen mitä kappaleen nimikin lupaa, eli hyvinkin kirjaimellisen ja omakohtaisen lähestymistavan kappaleen aiheeseen.

Se mitä träkki ei DJ Tikarin musiikkikuvioista kuitenkaan kerro on se, että artistilta on tulossa uusi platta nimeltä Rollo G-Funk. Kesällä julkaistava kokonaisuus tulee sisältämään kahdeksan raitaa, joilla kuuluu g-funk yhdistettynä suomiräpin kulta-aikaan arktista fleivoria unohtamatta.

Edellisellä albumilla fiittasivat Rollo-OG Hannibal sekä underground-kulttinimi DJ Otto Stadista Rullaan-klassikon uusintaversiolla, mutta tulevalla projektilla fiittejä ei ole. Muun muassa chopped and screwed -projekteillaan aiemmin vakuuttaneen miehen tuleva levy on muutenkin lähestulkoon alusta loppuun artistin omaa kädenjälkeä.

Levystä kiinnostuneiden vinyylidiggarien kannattaa olla ajoissa hereillä, sillä jo nyt painoon lähetetystä albumista tulee digin ohella sadan kappaleen rajoitettu fyysinen painos. Tarkka ajankohta levylle tiedotetaan myöhemmin, mutta sitä ennen samalta suunnalta tippuu vielä kaksi muutakin singleä.

Pitkäsoittonsa omakustanneartisti julkaisee oman labelinsa alla, eikä ihme: lyriikoista ilmenee että mies on Iso H:n tapaan painanut mieleensä Q-Tipin sanat. Kuuntele Statuspäivitys alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.