D1 Danin debyyttialbumi Harhakuva julkaistiin D1varin kautta. Albumi tuo kuulijoille räjähtäviä saundeja, henkilökohtaista tarinankerrontaa ja synkkiä harhakuvia.
Perjantaina 5. syyskuuta ilmestyi D1 Danin ensimmäinen täyspitkä albumi Harhakuva, jonka julkaisi artistin oma kollektiivi ja tuore indielabel D1vari. Levy sisältää 12 kappaletta, joista kesällä julkaistut singlet Sietämätönt ja Taivas kotikyläl ennakoivat tulevaa kokonaisuutta.
Lue myös: Suomeen saatiin uusi levy-yhtiö – mukana myös kaksi entistä Skorpionin artistia
Pakomatkaa ja itsetutkiskelua
Albumin teemat nojaavat vahvasti artistin omiin kokemuksiin Limingasta, kotipaikkakunnasta, joka oli rakkautta täynnä mutta samalla tukahduttava ympäristö.
– Se pohjautuu hyvin vahvasti omiin kokemuksiin, ja hieman myös ympärillä olleiden ihmisten kokemuksiin perustuva teema. Mitä vanhemmaksi tuli, sitä enemmän siellä asuminen tuntui päivä päivältä painavammalta ja tukahduttavammalta. Aika valui hukkaan ja mitään ei tapahtunut. On paljon rakkautta Liminkaan ja siellä on aina kiva käydä pari päivää, mutta en pystyisi tässä vaiheessa elämää missään nimessä asumaan siellä, D1 Dani kertoo.
Albumilla kuljetaan pakomatkasta kohti uuden etsimistä – vain huomatakseen, että perillä odottaa sama todellisuus.
– Albumilla halusin kertoo tarinan, jossa mennään kohti jotain uutta ja hienoa, vaan tajutakseen että se hienous oli pelkkää harhakuvitelmaa, ja enemmän tai vähemmän kaikki tässä elämässä on samaa paskaa, hän jatkaa.
Albumin keskiössä on kappale Harakoita (feat. Melo), joka sai rinnalleen myös musiikkivideon.
Räjähtävää rautakankimusaa
Saundillisesti Harhakuva on artistin mukaan ”räjähtävää, varjoissa hiippailevaa rautakankimusaa”. Autotunea on aiempaa vähemmän ja vokaalit painottuvat rehellisempään räppiin.
– Oon kuunnellu aina paljon räppii mis ei käytetä autotunee, mut aina ku oon kokeillu räppää ilman tunee aiemmin se on vaa ollu vähä surkeen kuulosta. Tän projektin tekemisen aikana kuuntelin paljo Bankroll freshin, Luckin ja Julma-henrin musiikkia, joiden kautta löysin mun oman äänen. Tajusin et pitää vaa sanoo asiat sillee aika kovaa nii se kuulostaa hyvält, olin vähä liia ujo räppää aikasemmin, D1 Dani avaa.
Tuottajina levyllä toimivat D1variin kuuluvat Djacy ja V1li, mutta mukana on myös muita tuttuja nimiä.
– No toivottavasti joku hyvä läppä ja se mite hyviä mun kaverit on tekee biittei shoutout Djacy, V1li, Owho, 429vl, Koira, Örömane, artisti nostaa esiin.
Kuuntelukokemus vaatii avoimuutta
D1 Dani toivoo, että albumi kohdataan avoimin mielin.
– Pitää olla aika avoin kaikille tunteille et tost voi nauttii kokonaisuutena. Jos ettii pelkkii bängereit nii sit ei välttämättä osaa arvostaa noit oikeesti tunteellisempii hetkii tossa projektilla. Toi on aika synkkä levy ajoittain myös niin varmaa jeesaa jos on vähä kitkuis ja huono olla ku kuuntelee tota. Jos mulla itellä on huono olla tykkään kuunnella vähä synkempää musaa siks että saan käsiteltyy sen huonon olon pois sen kautta, hän kuvailee.
Uuden labelin voimannäyte
Harhakuva on ensimmäinen pitkä julkaisu heinäkuussa esitellyn D1varin kautta. Labelin alle on kiinnitetty myös artisteja kuten Koira, Rosluv ja Nonexx.
Albumin julkaisua juhlistetaan 12. syyskuuta Helsingin Ääniwallissa järjestettävässä D1vari Launch -tapahtumassa. Lavalle nousevat D1 Danin lisäksi muun muassa Aaro630, Efka Crush, Indigo, Internet Soulja, Keiju, Louna0nline, Ville1000000 ja Sasa.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!