Costee julkaisee neljännen albuminsa Nää pirut on mun kavereit, joka on jo ennen ilmestymistään striimannut platinaa. Levy käsittelee elämän ääripäitä ja tuo lavalle uudenlaisen show’n.
Alkuvuonna UMK:ssa suuren yleisön tietoisuuteen noussut Costee julkaisee tänään 4. syyskuuta jo ennakkoon platinaa striimanneen neljännen albuminsa Nää pirut on mun kavereit. Uudella levyllä kuullaan yhteensä 14 kappaletta sekä vierailijoina Bess, Mouhous ja Costeen oman Tuhma Music -levymerkin artisti Tupe.
Lue myös: UMK26 starttaa – Suomelle etsitään seuraavaa euroviisuedustajaa
– Tätä levyä on tehty pidempään kuin yhtäkään aiempaa ja oon saanut kirjoitettua tänne mun elämän ääripäät viimeisen parin vuoden ajalta: ne synkimmät syöverit ja kirkkaimmat huiput, kun kaikki tuntuu mahdolliselta. Oon oppinut elämään mun omien ajatusten, tunteiden ja ongelmien kanssa. Se on joskus ihanaa ja joskus raastavaa, mutta kaikki ne on osa mua ja oon tehnyt sovinnon niiden kanssa, Costee kertoo.
Costee on kahdeksanvuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Hänen musiikkinsa tunnusmerkkinä on aina ollut aito rehellisyys.
Syksyllä Costee lähtee omalle Cult of costee -nimeä kantavalle klubikiertueelle, joka alkaa 26. syyskuuta Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle. Yhteensä luvassa on 12 konserttia eri puolilla Suomea ja täysin uudistettu Costee-show.
– Live on aina ollut mulle tosi tärkeä ja syksyn kiertueesta tulee kunnianhimoisin kokonaisuus, mitä oon ikinä tehnyt. Klubeilla nähdään teatraalisia vivahteita ja oon panostanut paljon koko setupin rakentamiseen. Parin viikon päästä mennään!, Costee fiilistelee.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!