Cledos ja ruotsalaisräppäri A36 julkaisevat yhteiskappaleen loppuviikosta

Ensi kesän Blockfesteillä esiintyvät artistit julkaisevat perjantaina yhteiskappaleen.

Babyface-levymerkillä levyttävä artisti Cledos, oikealta nimeltään Vladislav Heponen, ilmoitti Instagramissa julkaisevansa uuden kappaleen ensi perjantaina 8. huhtikuuta ruotsalaisartisti A36 kanssa. Uusi single kulkee tietojen mukaan nimellä City.

Suomalaisräppärin julkaisema videopätkä kappaleeseen liittyen omaa tummanpuhuvan fiiliksen, joka jättää odottamaan mielenkiinnolla, mitä kaksikon yhteistyö tuo tullessaan.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by CLEDOS (@cledoos)

Tällä hetkellä artistilla pitää kiirettä myös keikkailun tiimoilta, joiden joukkoon mahtuu risteilyillä esiintymisiä sekä muun muassa keikka Helsingin Jäähallissa järjestettävässä Emma Gaalassa.

Warner Musicille levyttävä A36 on tullut monelle tutuksi Samma gamla vanliga -hittikappaleesta. Ruotsin Göteborgista kotoisin oleva artisti on tehnyt aiemminkin Cledoksen kanssa yhteistyötä aiemmin mainitun kappaleen remixin tienoilta, joka alkuperäisen version tavoin saavutti Suomessa platinaa. Tässä olivat mukana myös Averagekidluke sekä ibe.

Molempia artisteja voidaan odottaa ensi elokuussa myös samoille lavoille, sillä Tampereella pidettävät Blockfestit ovat julkistaneet molemmat artisteista virallisiksi esiintyjiksi.

Mikäli artistien yhteinen remix ei ole vielä tuttu, niin se kannattaa ottaa viimeistään nyt alta haltuun.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.