Uuden sukupolven räppärit Blanks ja Davy yhdistivät voimansa – uusi single saa jengin liikkumaan

Blanks ja Davy poseeraavat auton edessä
Blanks ja Davy yhdistivät voimansa uudella PAPA-singlellä.

Blanks ja Davy yhdistävät voimansa tuoreella singlellä Papa. Kappaleella kuuluu brasilialaisen baile-funkin rytmi, ja sen tavoite oli selvä – saada jengi liikkumaan.

Uuden suomirap-sukupolven kiinnostaviin nimiin lukeutuva 20-vuotias, Vantaan Myyrmäestä ponnistava Blanks julkaisi perjantaina 15. elokuuta uuden singlensä Papa, jossa mukana vierailee Davy. Kyseessä on artistin kuudes virallinen single ja ensimmäinen Laundry Music Companyn kautta ilmestynyt julkaisu. Kappaleelle kuvattiin myös Pamir Shakirin ohjaama musiikkivideo.

Lue myös: Kuben johdolla haussa uusi mestari – Red Bull Sana Sanasta palaa Kaapelitehtaalle

Yhteistyö Davyn kanssa syntyi sattumalta

Kappaleella kuullaan vierailijana kovassa nosteessa oleva Davy, jonka single Supermalli nousi kesällä Spotify Top 50 -listan sijalle 16. Blanks kertoo, että yhteistyö alkoi puoliksi sattumalta, mutta loksahti nopeasti paikoilleen.

– Rehellisesti se tuli vaan väärään huoneeseen! Ei vaan, me oltiin linkattu aikaisemmin, mut alunperin Davy tuli studiolle mun tuottajan takia. Mä olin siellä messissä ja se halus kuulla mun biisejä, soitin PAPA:n sille ja se fiilas siitä niin paljon, et se halus vetää heti siihen oman versen.

Yhteistyö oli Blanksille luontevaa, sillä hän oli jo pitkään fiilistellyt Davyn omaa soundia.

– Halusin vähän sellasen unexpected collabin, tehdään kuitenkin musiikillisesti aika erilaista juttua Davyn kanssa. Mä oon kuitenkin fiilistellyt paljon hänen musaa, koska sillä on tosi oma soundi ja se on aina kulkenut ihan omaa kaistaa niinkun mäkin! Se on myös yks parhaista suomalaisista punchline-räppäreistä, joten oli hauska tehdä tää Davyn kaa.

Blanks rakentaa omaa soundiaan

Uudella singlellä kuuluu brasilialaisen baile-funkin vivahteita, jotka Blanksin mukaan sopivat luontevasti hänen tyyliinsä.

– Haluttiin tehdä jotain mikä saa jengin liikkumaan. SouljaLou löysi heti sellasen hyvän bouncen baile funkista, johon mun flow istui helposti.

Artistin mukaan tuore single jatkaa aiempien julkaisujen linjaa, mutta tuo siihen uutta liikettä ja vivahteita.

– Ei itse soundi oo juurikaan muuttunut. Holleil edustaa mulle enemmän sitä meininkiä kun PAPA:ssa, fiilistä et haluan saada jengin liikkeelle. Gangsta in Love on enemmän trap-soundia mitä haluan myös tehdä. Mä kuitenkin tykkään kokeilla paljon eri asioita ja kehittää omaa soundia kokoajan. Mulla on tosi oma ja tunnistettava flow ja soundi, mikä sopii hyvin monenlaiseen tuotantoon.

Katse kohti tulevaisuutta

Blanksilla on selkeä näkemys seuraavista askelista. Levy on jo pitkään ollut suunnitelmissa, mutta artisti haluaa ajoittaa sen oikein.

– Haluun puskee mun soundii koko suomelle ja pitää vahvaa yhteyttä mun kuuntelijoihin. Levy on jo ollu mielessä jo pitkään ja ootan vaan oikeaa aikaa et ihmiset pääsee kuulee mun tarinan. Keikkailu on myös jotain mitä haluun alottaa ja mun tavote on tuoda hullu energia joka keikalle.

Kun häneltä kysytään, mikä erottaa hänet muista, Blanks tiivistää vastauksensa napakasti.

– Oon liian kunnianhimoinen.

Kunnianhimo heijastuu myös tulevaisuuden näkymiin.

– There’s new player in town, ja huipulle mennään.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!