Bizi ottaa uudella albumilla riskin jatkaessaan samoista teemoista, joihin edellisellä jäi. Artisti ei kuitenkaan päädy toistamaan itseään, vaan tekee entistä kypsemmän esityksen.
Bizi
Sä olit oikees
PME Records
Bizi päätti viime vuonna kahdeksan vuoden odotuksen julkaistuaan debyyttialbuminsa Pitäskö mun soittaa sille. Vastoin kaikkia odotuksia, reilu vuoden päivät myöhemmin, saamme nauttia jo artistin toisesta pitkäsoitosta, Sä olit oikees. Uutukainen jatkaa teemoiltaan pitkälti siitä, mihin edellinen jäi – levy on käytännössä sydänsurua biisistä toiseen.
Mutta onko itsensä toistaminen tylsistyttävää vai jopa toivottavaa Bizin kaltaisen hittinikkarin kohdalla? Vastaus kallistuu jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle. Lukitsenko vastauksen: kyllä.
Tutut teemat – uusi resepti
Ensimmäisellä kuuntelulla en ollut varma mitä mieltä olla levystä. Jokseenkin raaempi ja taiteellisempi ote verraten edellisen levyn hittitykitykseen osoittautuu kuitenkin toimivaksi. Albumi kuulostaa jokaisella kuuntelulla aina vaan paremmalta.
Levyn avaa rytmikkäällä tuotannolla varustettu Rikon kaikki mihin kosken joka kertoo juuri sitä tarinaa, minkä Bizi osaa parhaiten kertoa. Biisillä kertoja haikailee rakkauden perään, mutta ei kuitenkaan pysty rakastamaan. Aiheesta olisi todella helppoa tehdä korni biisi, mutta Bizi hallitsee hommansa hämmästyttävän hyvin. Vastaavanlaista tarinaa kertoo debyyttialbumin toinen biisi Parempi unohtaa.
Mutta jos artisti kertoo tarinaa samoista aiheista kuin edellisellä levyllä, eikö se ole tylsää? Ei, koska albumi lähestyy ydinteemaansa uudesta kulmasta. Siinä missä debyyttialbumin kertoja oli paikoitellen välinpitämätön ja kylmä, kuullaan uutukaisella enemmän surua ja itsereflektiota. Oivaltavat sanoitukset tarjoavat paljon pureskeltavaa ja juuri siksi levy tarjoaa joka kuuntelulla jotain uutta.
Feat-kattaus on niin ikään antoisa; levyllä vierailee Pehmoaino, Louna0nline ja Ares. Toistaiseksi levyn ykkösbiisiksi on noussut Pehmoainon tähdittämä Se mitä ei ollut koskaan, joka keikkuu Spotifyn Suomen top 50 -listan sijalla 4. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tyypillinen tämän päivän hittibiisi. Aitaa ei ylitetty koukuttavan kertosäkeen ja menevän biitin, vaan hitaammin kuljettavan ja taiteellisen toteutuksen kohdalta.
Nopeampaa tempoa tarjoaa puolestaan Tarviin jonkun joka tarvii mua, jolla vierailee poikkeuksellista läpimurtoa tekevä Louna0nline. Areksen tähdittämä Naura nyt, itke myöhemmin tuo puolestaan ripauksen iloa muutoin melankolisen albumin kattaukseen. Kaksikolta on kuultu lukuisia yhteisbiisejä vuosien mittaan ja parhaimmillaan he ovat yltäneet sukupolven kokoisiin hitteihin – tällä kertaa kyseessä on pikemminkin rutiinisuoritus.
Yllätysalbumi
Kuten mainittua, Bizin debyyttialbumi antoi odottaa itseään peräti kahdeksan vuotta. Artistin kyvyt ikään kuin odottivat täyden potentiaalinsa lunastamista ja nyt se on vihdoin todistettua – kyseessä on yksi heittämällä lahjakkaimmista uuden sukupolven artisteista. On jopa hämmästyttävää, kuinka eheän ja antoisan kokonaisuuden Bizi on saanut aikaan reilussa vuodessa.
Samalla levy on selkeä kasvun ja kehityksen merkkipaalu Bizin uralla. Alun perin trap-tyylisestä musiikista liikkeelle lähteneestä artistista on kasvanut muuntautumiskykyinen taiteilija, jonka ulosanti istuu moneen eri tyyliin. Siinä missä debyyttialbumi on täynnä hittipotentiaalin biisejä, on kakkosalbumi taiteellisesti kunnianhimoisempi ja entistä kokonaisvaltaisempi taideteos.
Liekö uran todellinen startti hiottu jo pitkään, vai aukesiko ketsuppipullo sattumalta kerralla kunnolla?