Aste pitää kiinni omasta musiikkityylistään ja palaa halusta päästä takaisin keikoille

Marko Strandvall

Sony Musicilla levyttävän konkariartistin uusi single antaa esimakua tulevasta albumista. 

Kulunut syksy on sisältänyt Asteelle muutamien keikkojen lisäksi paljon omien lapsien kanssa olemista ja ju-jutsun treenaamista. Päällimmäinen tunne artistilla on kuluneesta syksystä hyvä sekä hieman jännittynyt uuteen kappaleeseen liittyen.

– Ollaan painettu studiolla nyt uutta musaa ja vaikka vähän jännittää, niin voin itsevarmasti ilmoittaa et teen tällä hetkellä mun parasta albumia. Tuntuu että tää tänään julkaistu sinkku alleviivaa hyvin sitä soundia mitä oon nyt tekemässä mun musiikissa. Oon aina tykännyt yhdistellä räppiä ja housea. Tulevilla julkaisuilla tullaan kuulemaan paljon tätä niin sanottua eurosoundia. Mulla on myös hyvin selkeä visio tulevasta levystä ja koen, että se on saatu onnistumaan tosi hyvin.

Aste on myös innoissaan uuden singlen, Mikä-Mikä-Maan toisesta artistista EME:stä.

– Oli ilo saada mukaan EME jonka biisejä oon fiilistellyt ekasta sinkusta asti, toteaa  pitkään musiikkia tehnyt räppäri, jonka ensimmäinen EP Sekasoppa julkaistiin vuonna 2005.

Inspiraationa Eminem ja paras ystävä

Asteen askeleet kohti musiikkiuraa lähtivät liikkeelle hänen ollessa 14-vuotias.

– Eminem oli iso syy siihen, miks räppääminen alkoi kiinnostamaan mua. Jotenkin sen se kaikille haistatteleva asenne sekä fiilis, et se teki tavallaan siistiksi olla vähän köyhemmistä oloista, tai silleen että tää ois jopa cool niin puhutteli mua. Asuin itse äitini kanssa kaupungin vuokrakämpässä niin asenne teki tavallaan voimaannuttavan olon.

Amerikkalaisräppärin lisäksi suuri syy musiikin tekemisen aloittamiseen on Asteen paras ystävä Matti.

– Matti alko tekemään sillon teininä biittejä ja ruvettiin  tekemään musiikkia itse. Matti oli myös jo silloin tosi taitava soittamaan eri soundeja niin homma lähti mukavasti liikkeelle sitten siitä.

Tänäkin päivänä kaksikko tekee edelleen musiikkia yhdessä, koska Matti soittaa yhä Asteen  mukana isoimmilla keikoilla. Tämän lisäksi ystävykset ovat toistensa lasten kummeja.

– On niin hienoa,  että tää ystävyys on säilynyt niin uran kuin henkilökohtaisen elämän puolella.

Räppärin muistellessa pitkää uraansa hän naurahtaa.

– Mun musa on aikamoinen soppa ja oon tehnyt super montaa erilaista juttua. Koen, että mun musiikki on aika monipuolista ja sinne on mahtunut biisejä laidasta laitaan. Nyt onkin ollut hauskaa keikkailla esimerkiksi opiskelijabileissä, koska siellä oon huomannut,  että eri opiskelijoilla on jäänyt eri biisit tästä vuosien varrelta mieleen.

Festareita ja keikkailuhaaveita

Uuden musiikin lisäksi Asteella on riittänyt kiirettä Headland-festivaalin järjestämisen parissa, joka pidettiin ensimmäistä kertaa viime kesänä. Lahden Niemen satamaan sijoittuva, kahden päivän pituinen musiikkifestivaali omaa ensi vuonna Asteen lisäksi tunnettuja nimiä kuten Antti Tuisku, SANNI, Mikael Gabriel, ABREU, Sara Siipola, jambo sekä Rosa Coste.

–  Tehtiin tän ensimmäisen Headland-festarin eteen hommia pari vuotta. Oli siistii nähdä viime kesänä tuhannet ihmiset paikan päällä ja sen kautta tulikin sellanen fiilis, että alkanutta matkaa täytyy jatkaa! Ens vuonna entistäkin isommin, räppäri toteaa innostuneena.

Asteen suosikkikeikat ovat olleet ennen pandemiaa pidetty Ruisrock sekä viime kesän Headland-festivaali.

– Tuntuu että molemmilla näistä keikoista vedettiin niin överitäysillä. Oltiin ruississa ensimmäiset ja Headlandissa  viimeiset esiintyjät, joka aiheuttaa tavallaan paineen tunnetta siitä, että saa lunastettua paikkansa.  Mentiin sit lavalle sellasella patoutuneella energialla ja meno oli aivan mieletön. Mutta rakastan keikkoja aina, tuntuu että saan siinä parhaiten jaettua kuuntelijoille sen energian mikä mulla on,  hän toteaa muistellen.

Seuraava festivaali järjestetään 29.7.-30.7.2022

Koronavuosien takia useita keikkoja sekä festivaaleja ollaan peruttu, tämän vuoksi Asteen palo päästä takaisin lavoille on kova.

– Kun keikat on ollu viime aikoina vähissä niin tulee ihan uus arvostus esiintymistä kohtaan. Tuntuu että oon tavallaan nyt vasta tajunnut, että keikkailu merkitsee tosi paljon enemmän mulle mitä ehkä aiemmin oon aatellut. Sen takia Headlandin keikka olikin super siisti, koska tavallaan muistu taas mieleen kuinka siistiä tää on. Ens vuos tulee olee kans ihan sairas, koska päästään vetää bändillä sellasia festareita mihin ei oo aiemmin ollut asiaa. Nyt kun päästään niin pidetään huoli, et kutsu tulee myös ens vuonna, Aste toteaa.

Parhaana elämänohjeena artisti kertoo, että omaa juttua kannattaa oikeasti etsiä.

– Koen, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä vaivautuneet etsiä sellaista omaa juttua jota kohtaan on intohimoinen. Sillä ei oo niin väliä, että mikä se asia on, tärkeintä on että koittaa löytää omaan elämään sellaisen asian.

Hauskana faktana Aste paljastaa, että osaa yhden bändin kaikki kappaleet ulkoa.

– Mulla jää todella helposti sanat päähän kaikista kappaleista. PMMP:n kappaleet tulee kaikki ulkomuistista, suosikkikappale on varmaan Kovemmat kädet, hän toteaa naurahtaen.

Artisti on julkaissut urallaan seitsemän albumia ja ollut kolme kertaa Emma-ehdokkaana. Asteen kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluista yli 85 miljoonaa kertaa. Asteen tunnetuimpia hittejä ovat Monaco, Spaceman, Himalaja, Ötökkä myrskyssä, Peruskallio, Luonasi, Poikkeus sääntöön ja Normipäivä.

Nappaa itsellesi kuunteluun uusin single alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.