Asan tuore albumi kuulostaa kevään lisääntyvältä valolta, joka saa paikoitellen epileptisiä piirteitä välittyessään television tai kännykän ruudulta. Aktivistiräppärin perimmäinen viesti avautuu hiukan lisää jokaisella kuuntelukierroksella.
Asa
Yksinäisen perunan lastut
Roihis Musica
Osuvasti kevään korvilla ilmestyneellä Asan Yksinäisen perunan lastut -albumilla kuuluu musiikin tekemisen ja soittamisen ilo. Moniulotteisen äänimaailman luomisesta on kiittäminen Asan aiemmassakin tuotannossa vaikuttaneita Antti Kivimäkeä, Ville Väätäistä, Theodor Sannemannia, Jarno Tikkaa sekä Erno Haukkalaa. Räppi on taattua merkityksillä kyllästettyä Asa-laatua ponnekkaasti lausuttuna. Albumin tuotannosta vastaavat Julius ”Juppe” Jäppinen ja Leo ”Ransukoira” Mokkala.
Levy käy jalalle ja pistää pään nyökyttelemään. Afrikkalaisperäisten rytmien lainailu toimii erityisen hyvin jungle-poljennolla kulkevissa kappaleissa Hölkkäsen pöläys ja Koirankaljat. Molemmat viisut ovat lyriikoiltaan ensi kuulemalta kevyestä päästä. Mönkään mennyttä oluentekoprojektia kuvaava Koirankaljat rullaa niin mukavasti, että sen toivoisi päätyvän useammankin radiokanavan soittolistoille. Biisi kuulostaa siltä, miltä kevään ensimmäinen lämmin perjantai-iltapäivä tuntuu. Tehostetussa kuuntelussa syvempiäkin merkityksiä alkaa avautua.
Hölkkäsen pöläyksessä Asa satuilee: ”Mielipiteet jätti mut, ei tuu takasin, rakensi mut, teitä rakastin, jätti yksin, löysi parempaa, kirjottelen teille terveisii landelta”. Lyriikka maalailee kuvaa entisestä sanan säilällä sivaltajasta, joka nykyään nauttii hölkkärutiinista ja yrittäessään kirjoittaa kokee tyhjän paperin kammoa. Asa haikailee nuoruuden ehdottomuutta, kun kypsymisen tuoma tietoisuus omasta tietämättömyydestä on noussut kirjoittamisen esteeksi. Vaikka lyriikka toteaa diplomaattisesti ”toi on hyvä pointti, saatat olla oikeessa”, vetää Asan veri väkisinkin kantaa ottamaan.
Mielipiteen kertomista vältellään vielä parin laulun verran nykyteknologian avulla prokrastinoiden. Epileptisesti hälisevä TV rakas toppuuttelee liittymästä julkiseen keskusteluun: ihmiset ovat ilkeitä, kuormittavia ja ainoa luotettava kaveri on se oma rakas telkkari. Naivistinen ironia kuuluu myös korostetun iloisessa, lapsekkaassa rytmissä. Telkkarin edessä perunoidaan sohvalla sipsipussin kanssa, kunnes vatsansisältö alkaa nousta väkisin ylös ja metalliselta soundaava ”puoli kuollu mato oksentaa teille aivan kohta”.
Seuraa pari kappaletta rehellistä aktivismia. Kännykällinen apina lataa kaunistelematta mielipiteensä maailmanpolitiikasta ja median orjuuttamasta yksilöstä. Vanhaa Georg Malmsténin lastenlaulua kirjoittaa uudelleen Mikki Hiiri ilmastoahdistuksessa, jossa kunniansa kuulee muun muassa elokapinan osallistujia kommentoinut Sirpa Selänne. Laulun lopussa ilmastonmuutos ironisesti katoaa kun suljetaan silmät, ja jäävuoreen törmäämistä striimataan livenä. Biisit kuulostavat häiritseviltä ja ärsyttäviltäkin, ja harkittu nyrjähtäneisyys osuu oivallisesti lyriikan linjaan.
Lue myös: 20. albumin julkaissut Asa puhuu suoraan ajastamme: ”Elämme merkityksetöntä aikaa”
Asa räppää läpi levyn taidokkaasti. Omintakeinen tapa alkusoinnuttaa lyriikkaa riimien lisäksi on tallella ja toimii. Se luo mielleyhtymiä vanhaan suomalaiseen suulliseen perinteeseen ja antaa tämän päivän lauluille alkuvoimaa. Suora osoittelu tuo mukavasti mieleen muistoja muinaiselta Punaiselta tiileltä, jolla heiteltiin 2000-luvun taitteen poliitikkoja surutta. On virkistävää, että yhteiskunnallinen räppi uskaltaa yhä olla sensuroimatta itseään.
Monologimuotoa kuullaan puoli kuolleen madon lisäksi kappaleessa Miesluolamies, joka onnistuu itseironisessa huumorissaan sekä kielikuvien ja konkretian sanaleikissä. Polvillaan oleva Itämeri, joka ”vois ottaa poskeen vaikka”, osoittaa kuinka vakavista asioistakin voi räpätä pilke silmäkulmassa. Huvittava on myös mielikuva suomiräppäristä päällään ”aa Karjalan lippis, öö Lakersin paita”.
Levyn loppupuolen biisit kuulostavat yksi toistaan paremmilta ja kritisoinnista tulee vaikeaa. Annabellen kertosäkeistön unenomainen tunnelma tavoittaa työkseen uneksivan taiteilijan ja vierestä seuraavan kanssakulkijan välisen dynamiikan. Syntyy omalaatuinen rakkauslaulu, joka väistää kliseet.
Säveltäjätrio Sannemann, Kivimäki & Väätäinen ovat tehtailleet useita onnistumisia. Jo edellä mainitun Koirankaljojen lisäksi Hattutemppu, aloituskappale Automainokset ja päätösviisu Pieni mieli toimivat hienosti. Hattutempun ilotteleva musisointi yltyy lähes karnevalistiseksi, kun taas Automainokset tuntuu kaiken ylikuormituksen keskellä kaivatulta tauolta. Lyriikkoihin mahtuu oivalluksia jalkapallometaforineen ja kolaroivine katseineen.
Päätöskappale Pieni mieli tarjoaa ansaitun lopetuksen. Hienovaraiset rytmiset tasot luovat herkkää värinää, johon kuvioita maalaavat monimuotoiset melodiat. Kuuntelijaa vastuutetaan moniongelmaisen maailman tilanteesta säkeissä: ”mitä ikin’ tuleekaan tapahtumaan huomenna, vain ja ainoastaan tän päivän mielikuvituksen tuotetta”. Perunoita ja puita puhutteleva lopetus asettaa ihmisen ja matoset samaksi väeksi. Se pyytää niitä kertomaan ”ku on aika ottaa pikku gathering”. Viimeinen loppusointu jää puuttumaan ikään kuin vastausta odottaen.
Yksinäisen perunan lastut on sen verran hyvä levy, että sitä on vaikea arvostella. Lastuiksi nimeämisestään huolimatta kokonaisuus on ehjä. Harmoninen alku ja loppu antavat tilan keskivaiheen aktivistisiin tarkoituksiin nyrjähtävälle musiikille. Luonto, yhteys ja ykseys kuvautuvat Asan ratkaisuna nykymaailman kaoottiseen kakofoniaan. Levyllä kuultujen sisäisten kamppailujenkin jälkeen artisti jaksaa pysytellä valon puolella.
Lastut on kaunista, merkityksellistä ja valaisevaa kuunneltavaa. Kerroksia riittää vielä kuorittavaksi arvostelun jäljiltä; esimerkiksi kappaleiden lopetuksiin liittyviin puhesampleihin ei tässä ehditty ollenkaan. Kriitikon tilinpäätös olkoonkin, että tämä levy kannattaa itse kuunnella. Syvällisyydestään huolimatta se saattaa alkaa myös tanssittaa.