Aren uuden sooloalbumin avaa yksi hiphop-historian tärkeimmistä hahmoista

Video Kalliala

Are tunnustaa lokakuussa.

Puolentoista vuoden ajan tekeillä ollut Aren kolmas sooloalbumi on saatu valmiiksi. Levyn nimi on Tunnustus, kuten uutisoimme jo aiemmin.

Pitkäsoitolla on 11 kappaletta ja sen biiteistä vastaa Rekami eli LX-Beats. Singleinä julkaistujen kappaleiden tuotannossa on mukana Ruuben ja yhtä julkaisematonta kappaletta on ollut tuottamassa Axel Kala, joka vastasi pääasiassa äänityksistä.

Fiittaajina levyllä ovat Kriso, Tommishock sekä projektin edellisellä singlelohkaisulla äänessä ollut Joosu J. Lisäksi avausraidalla pääsee ääneen Public Enemyn keulahahmo Chuck D, joka muistutti AndYouDontStop! -ohjelmassaan kuuntelijoita Aren Rap SM -tittelistä.

Pihlderberg julkaisee albumin perjantaina 1. lokakuuta. Levystä tulee myös vinyylipainos.