Allez Allez Allez – Madboiali julkaisi mukaansatempaavan biisin musiikkivideolla kuorrutettuna

Julian Riikonen

Babyface-levymerkin artistilta mukaansatempaava single.

Toukokuussa kakkosalbuminsa julkaissut Madboiali julkaisi viime viikolla singlen Allez Allez Allez. Babyfacelle sainatun artistin 22-nimiseltä albumilta löytyvä Sääntöi nousi albumin julkaisun aikaan isoksi TikTok-ilmiöksi ja soundilla on tehty tähän päivään mennessä jo yli 5500 videota. Kappale on Madboialin ensimmäinen kultarajaa lähentelevä julkaisu.

Nyt afropopin, rapin ja r’n’b:n genreillä kulkeva artisti palaa omien julkaisujen pariin mukaansatempaavan singlen muodossa, joka on ensimmäinen kappale toukokuussa julkaistun albumin jälkeen. Kappaleen tuotannosta vastaa nuori tuottaja Wille Mannila. Omien julkaisujen lisäksi Madboiali on keikkaillut kuluneen kevään ja kesän aikana ympäri Suomea.

Biisille tehtiin myös musiikkivideo, jonka eksoottiset maisemat ottavat sijaa Monacossa sekä Nizzassa. Kuvaajina toimivat useita musiikkivideoita tehneetNiklas Ahorinta ja Niclas Roms, jotka ovat olleet myös Madboialin aiemman kappaleen Paranoia lisäksi muun muassa Faben sekä Sexmanen videoiden tuotannossa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.