Akon saapuu yllättäen Suomeen – Helsinki City Festival sai jättivahvistuksen

Akon istuu lattialla. Akon saapuu yllättäen Suomeen!
Akon nähtiin viimeksi Suomessa vuonna 2023.

Akon saapuu yllättäen Helsinkiin korvaamaan Adam Lambertin kesäkuun Helsinki City Festivalissa. Kyseessä on hänen ainoa Euroopan-keikkansa tänä kesänä.

Yhdysvaltalais-senegalilainen supertähti Akon saapuu esiintymään kesäkuussa järjestettävään Helsinki City Festivaliin. Viidesti Grammy-ehdokkaana ollut artisti korvaa tapahtumassa aiemmin ilmoitetun Adam Lambertin, joka joutui perumaan esiintymisensä.

– Akon saapuu peruuttaneen Adam Lambertin tilalle. Harmituksemme oli suurta, kun tällainen peruutus sattui vain alle kaksi kuukautta ennen tapahtumaa. Meille tuli kiire löytää tilalle uusi artisti, kävimme läpi joka ikisen ohjelmatoimiston ja lopulta meillä kävi todellinen tuuri, kun kuulimme että Akon oli vapaana, kertoo festivaalin promoottori Kalle Keskinen.

Akonin esiintyminen on ainutlaatuinen, sillä kyseessä on hänen ainoa Euroopan-keikkansa kesällä.

– Akonin keikka palkkionsa kun hän ei ole valmiiksi kiertueella, on Lambertia suurempi. Yleensähän tapana säästää artistin peruuntuessa, mutta me teimme toisin. Uskomme kuitenkin, että Helsinki City Festivaalin liput tullaan myymään loppuun, Keskinen jatkaa.

Lue myös: Helsinki City Festival 2025: Adam Lambert, Sean Paul ja Fintelligens X Kapasiteettiyksikkö vetonauloina

Kansainvälistä tähtiloistoa ja kotimaisia paluita

Helsinki City Festival järjestetään 13.–14. kesäkuuta ja tuo Suomeen vaikuttavan kattauksen kansainvälisiä ja kotimaisia tähtiä. Akonin ohella ulkomaisia supervieraita ovat muun muassa Sean Paul, Hurts ja Afrojack.

Päälavalla nähdään lisäksi Tinie Tempah, Sugababes, Fabolous, Benny Benassi, Vengaboys, Dash Berlin, Madcon, Inna ja Cascada.

Kotimaisista tähdistä päälavan ohjelmistoon kuuluvat Fintelligens X Kapasiteettiyksikkö, Bomfunk MC’s, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Sanni ja Abreu.

Erityistä huomiota herättää Jenni Vartiaisen paluu esiintymislavoille. Vartiainen julkaisi hiljattain kauan odotetun uuden albuminsa.

Neljä lavaa, yli 50 esiintyjää

Festivaalilla on yhteensä neljä lavaa, joilla nähdään yli 50 artistia. Nostalgiaa ja kotimaisia comebackeja tarjoava #THROWBACKBOX-lava tuo lavalle muun muassa Don Johnson Big Bandin, Indican, Aikakoneen, Kemopetrolin ja Uniklubin.

Dance Stagen valtaavat muun muassa Akcent, DJ Aligator, ItaloBrothers, Las Ketchup, Pandora ja Waldo’s People.

Helsinki City Festival on ikärajallinen tapahtuma, K-18.

Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!