Hiphopin pioneeri Afrika Bambaataa on kuollut 68-vuotiaana.
Yksi hiphopin keskeisistä pioneereista, Afrika Bambaataa, on kuollut 68-vuotiaana. TMZ:n mukaan hän menehtyi syöpäkomplikaatioihin varhain aamulla Pennsylvaniassa.
Oikealta nimeltään Lance Taylor syntyi Bronxissa 17. huhtikuuta 1957. Hän liittyi nuorena Black Spades -jengiin, jossa nousi nopeasti niin sanotun sotapäällikön asemaan. 1970-luvulta alkaen hän alkoi järjestää bileistä alkunsa saaneita massiivisia korttelifestivaaleja Etelä-Bronxissa, jotka muodostuivat tärkeäksi kasvualustaksi hiphop-kulttuurille.
Lue myös: Migos-räppäri Offsetia ammuttu Floridassa – kaksi pidätetty
Bambaataa julkaisi ensimmäisen singlensä Zulu Nation Throwdown vuonna 1980. Kappale viittasi taidekollektiivi Universal Zulu Nationiin, joka yhdisti yhteiskunnallisesti valveutuneita räppäreitä, graffititaiteilijoita ja breikkaajia. Vuonna 1982 julkaistu Planet Rock nousi Yhdysvaltain soul-listan neljänneksi ja siitä tuli yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan. Vuonna 1985 Bambaataa osallistui Etelä-Afrikan rotuerottelua vastustaneelle Sun City -albumille yhdessä muun muassa Joey Ramonen, Run-D.M.C.:n ja U2:n kanssa.
Elämänsä loppuvaiheessa Bambaataa kohtasi vakavia oikeudellisia ongelmia. Useat henkilöt nostivat häntä vastaan lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia syytöksiä vuodesta 2016 alkaen. Bambaataa kiisti kaikki syytökset, mutta hävisi siviilikanteen vuonna 2025 jätettyään vastaamatta New Yorkissa nostettuun kanteeseen.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa